Plokkari

Mukavia muistoja, uusia suunnitelmia

2012-01-25T13:58:00.003+02:00

Alkuvuoden kohokohta Kurikan kirjastoissa on Lainan päivä 8.2.2012 ja pääkirjaston uudistettujen tilojen avajaisjuhla. Samalla juhlitaan pääkirjaston kolmeakymmentä vuotta. Lainan päivänä kirjastoissa on kahvitarjoilu, asiakaskysely, poistokirjamyyntiä ja kirjavinkkausta. Päivä huipentuu kaikille avoimeen avajaisjuhlaan. Juhlan ohjelmassa on kirjailijapaneeli, jossa ovat mukana kurikkalaiset kirjailijat Tiina Lehtineva, Heleena Lönnroth ja Eira Pättikangas. Paneelin vetäjänä toimii Reija Iso-Mustajärvi. Lisäksi esiintyvät Ryskööremmi ja Etelä-Pohjanmaan musiikkiopiston oppilaat.

Pääkirjaston kuukauden mittainen remonttisulkeminen laski hieman kirjastonkäyttölukuja Kurikassa viime vuonna. Kokonaislainaus väheni 2,2 % ja kirjastokäynnit 3,7 %. Jurvan kirjastossa lainaus säilyi ennallaan ja kävijämäärä kasvoi 16 %. Jurvan kirjastoauton lainaus lisääntyi 9 % ja Kurikan auton 5 %. Kirjaston verkkopalvelun käyttö lähes kolminkertaistui.

Sulkeminen vähensi eniten tietokirjallisuuden lainausta. Sen sijaan musiikkiäänitteitä lainattiin 17,6 % ja äänikirjoja 8,6 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Aikuisten kaunokirjalainat lisääntyivät 1,2 % ja lasten ja nuorten kirjalainat 1,8 %. Aineistoa pystyttiin hankkimaan 3,3 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Poistoja tehtiin remontin tieltä ennätysmäärä 11 % kokoelmasta.

Vuoden 2011 aikana Kurikan kaupunginkirjaston tapahtumatarjonta oli runsas. Tapahtumailloissa tutustuttiin Kersti Bergrothin aatemaailmaan, matkattiin Aasiassa, muisteltiin kitaristilegenda Albert Järvistä ja sukellettiin vakoilun saloihin. Lapsia ja nuoria ilahduttivat satutuokiot, sarjakuvatyöpaja, kirjailijavieraat, nukketeatteriesitykset, yökirjasto sekä nallepäivä. Lukupiirit kokoontuivat kuukausittain ja musaklubi aloitti. Senioreille tarjottiin omia tapahtumia, jotka aloitti Laura Jurkan vierailu lokakuussa.

Kirjastoautot juhlistivat merkkivuosiaan Kurikan markkinoilla elokuussa 2011. Kirjastoautotoimintaa on Kurikassa ollut 40 vuotta, Jurvan nykyinen auto on liikennöinyt 20 vuotta ja Kurikan auto 10 vuotta. Uutena palveluna mediapaja tarjosi mahdollisuuden muuntaa vhs-kasetit, lp-levyt ja c-kasetit digitaaliseen muotoon. Yhteistyössä liikuntatoimen kanssa aloitettiin liikuntavälineiden lainaus.

Kirsti

Laulajattarien elämässä soi blues

2011-12-27T10:03:00.000+02:00

Vaikka rappiota ei haluaisi romantisoida, kylmä totuus on,että monet populaarimusiikin merkkipersoonat ovat kyllästäneet itsensä vodkallaja opiaateilla. Lahjakkuuden ja turmion yhdistelmä on se mikä kiehtoo, siitäsyntyvät tarinat joita jälkipolville kerrotaan.

Janis Joplin ja Amy Winehouse kuolivat molemmat 27-vuotiaina. Molemmat olivat poikkeuksellisenlahjakkaita laulajia, Joplin raadollisen blues-rockin taitajana ja Winehousetummaäänisenä soul-tulkitsijana. Etenkin Winehouse oli myös musiikin tekijänäedistyksellisen taitava, Joplin taas ehti lyhyestä elämästään huolimatta luodamittavamman tuotannon. Mutta yhtä kaikki: pimeä puoli nielaisi molemmat.

Alice Echollsin kirja Janis Joplin – Paratiisin arvetsummaa hienosti ja perusteellisesti paitsi kohteensa elämäntarinan, myös1960-1970-luvun taitteen kulttuurisen ilmapiirin. Tuolloin elettiinylikiihkeästi ja nopeasti, mutta tehtiin myös hämmästyttävällä tahdilla hienoa musiikkia.

Chas Newkey-Burden ehti ikuistaa Winehousen tarinankirjassaan Amy Winehouse – Popdiivan blues kohteen vielä eläessä vuonna 2008.”Amy uneksii äitiydestä ja uusista albumeista, mutta vielä näitäkin tavoitteitatärkeämpää hänen on saada ensin kunnollinen ote elämästään” Newkey-Burdentuumaa isällisesti kirjan lopussa. Toisin kävi – ja aiheesta saadaan varmastitulevien vuosien aikana lisää analyysejä.

Vuodenvaihteen levylautaselle voi poimia vaikkapa näitäsielukkaita naisia ja tutustua samalla heidän ”live hard, die young” –henkiseenelämäänsä.

-Paula R

Satua ja sykettä

2011-11-10T14:03:00.002+02:00

Kurikan kirjastoissa on eletty vilkasta ja tapahtumarikasta syksyä.

Pääkirjaston syksyn satuntunnit avasi nukketeatteriesitys Punahilkka. Samalla tuli mitattua kuinka monta lasta oikein mahtuu uudelle lastenosastolle. Aika monta, ainakin sata!

Punahilkan mukana saimme vaeltaa halki synkän metsän. Sudenkin tapasimme matkalla. Isoäidin luona koimme jännittäviä hetkiä. Mutta loppu oli onnellinen.

Sitten molemmat kirjastot täyttyivätkin hieman varttuneemmasta väestä, kun senioritapahtumien sarjan käynnisti tuore eläkeläinen, näyttelijä Laura Jurkka.

Laura kertoi, miten eläkkeellä aikakäsitys muuttuu, kun ei ole enää kiire. Eläkkeellä on enemmän aikaa löytää omat vahvuudet. Elämänsisältö voi löytyä monesta suunnasta. Käsillä tekeminen ja läheiset suhteet ystäviin ja sukulaisiin luovat mielihyvää. Hän suositteli kuulijoilleen lämpimästi äänikirjoja.

Nallepäivänä pääkirjaston satutunnilla vieraili ihan oikea nalle. Nalle luki ensin satuja ja sitten kierrettiin nalletemppurata. Lopuksi syötiin keksit ja juotiin mehut. Onneksi nalle ei ollut mikään ärripurrikarhu, vaan aivan kiltti nalle. Nallen ympärillä vilisti ainakin 120 lasta.

Jurvan kirjaston valtasi sitäkin hurjempi joukko, kun merirosvot nousivat maihin kirjastoon. Merirosvot olivat saaneet avukseen nuorisoteatterin hurjat piraatit. Illan kruunasi Los Piratos -yhtyeen esiintyminen. Piraattijoukko Jurvan kirjastossa ylsi aina sataan merirosvoon sakka. Kirjasto pysyi merirosvojen halussa iltamyöhään asti.

Vielä saimme kirjailijat kylään. Kauhajoen kirjaston 160-vuotisen taipaleen kunniaksi Krannit-kirjastoissa ja alueen koulussissa vierailivat kirjailijat Siri Koulu, Tuija Lehtinen, Sari Peltoniemi ja Timo Sandberg. Tuija Lehtinen kertoi humoristiseen tapaansa oman kirjailijanuransa alusta ja kirjojensa synnystä pääkirjastossa.

Kirsti

Kirjastotätikokelas vinkkaa

2011-10-28T14:25:00.000+03:00

Lehtinen,Tuija: Traktori (2007) Tarina yhdeksäsluokkalaisesta Rikistä,joka päättää käyttää osan kesälomastaan ajaakseen perimällään Bertta – traktorillaKuopioon maatalousnäyttelyyn ja toteuttaa edesmenneen isoenonsa toiveen. Romaanion kirjoitettu humoristisesti ja se on viihdyttävä. Henkilöt käyttävätpuhekieltä. Poika kertojana tuo on vaihtelua.

Disney: Nalle Puhin uudet seikkailutPuolen Hehtaarin metsässä (2011) Syksyn uutuuselokuvaanperustuva kuvakirja, jossa mm. paetaan Pahko – hirviötä, etsitään Ihaan häntääja kärsitään hunajan nälästä. Lämminhenkinen ja vauhdikas tarina kaikille NallePuhin ystäville.

St. John, Lauren: Valkoinen kirahvi(2007) Nuortenromaani, joka kertoo Martine – nimisen tytön jasalaperäisen valkoisen kirahvin ystävystymisestä Etelä-Afrikassa, Sawubonanluonnonsuojelualueella. Kirjailija kuvailee Afrikan luontoa hyvinyksityiskohtaisesti ja elävästi, mikä tekee lukukokemuksesta miellyttävän.Valkoinen kirahvi aloittaa neliosaisen sarjan, jonka muut osat ovat nimeltään”Delfiinien laulu”, ”Viimeinen leopardi” ja ”Elefantin tarina”. Jälkimmäinenromaani ilmestyi tänä syksynä. Suosittelen tätä sarjaa erityisesti Afrikastakiinnostuneille.

Funke, Cornelia: Mustesydän (2009):Oikea ja fantasiamaailma sekoittuvat houkuttelevalla tavalla tässä nuorillesuunnatussa fantasiaromaanissa, mikä saa mielikuvituksen lentämään. Tarinanpäähenkilöinä ovat Meggie ja Mo Folchart, jotka yrittävät auttaa tulennielijäTomusormea palaamaan takaisin kotiin. He joutuvat huimiin seikkailuihinpaetessaan ilkeää Capricornia ja hänen joukkojaan. Jos olet joskus miettinyt,millaista olisi seikkailla lukemasi tarinan sivuilla, lue tämä kirja niin saattietää. Mustesydän on ensimmäinen osa fantasiatrilogiasta, jonka muut osat ovat”Musteloitsu” ja ”Mustemaailma”. Mustesydämeen pohjautuen on tehty myöselokuva.

Kanto, Anneli & Rannela, Terhi:Tähystäjäneito (2011): Sarmatian tähystäjäneito Amaya matkustaanaapurisaari Khalkokselle hautajaisiin edustaakseen sielläSarmatiaa. Tähystäjäneito on innoissaan tehtävästään, mutta määränpäässähänelle selviää, että matkan varsinainen tarkoitus onkin jotain aivan muutakuin pelkkä edustustehtävä. Hallitsijahuoneen neuvonantaja Miroslav toimiiAmayan oppaana ja tutustuttaa hänet saaren elintapoihin. Amaya kokeeKhalkoksella paljon uusia asioita, jotka muuttavat hänen elämänsäperuuttamattomasti, yksi niistä on ensirakkaus. Romaani on ensimmäinen osaKuparisaari – sarjaa ja kirjailijoiden ensimmäinen, menestyksekäs hyppy fantasianmaailmaan.

- Anna M. -

Syksyn satoa

2011-09-21T14:26:00.000+03:00

Syksyn uutuuskirjojen joukosta löytyy myös kurikkalaisten kirjailijoiden uutuuksia.

Eira Pättikankaan teokset ovat saavuttaneet jo laajan ja uskollisen lukijakunnan. Eiran uutuuskirja ”Jäljet veräjällä” on jo hänen neljästoista teoksensa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun lopulle, Vaasan radan rakentamisen aikaan. Kirjan päähenkilöt ovat Keela ja hänen äitinsä Hilma. Keela nimenä on hyvin harvinainen, eikä Eira itsekään tunne ketään sen nimistä. Nimen arvoitus selviää kuitenkin tarinan edetessä. Yhteinen piirre Eiran teosten naisille on ollut sitkeys, jolla he ovat selvinneet elämän eteen tuomista vaikeuksista. Eiran kirjoittajantyössä tärkeä vaihe on taustojen selvittäminen. Uutuusteoksessa tapahtuva junaonnettomuus on todellinen historiallinen tapahtuma.

Katso Jäljet veräjällä kirjaston tietokannasta

Sara Saarela puolestaan on esikoiskirjailija. Sara on tuttu Jurvan kirjastolaisille oltuaan siellä kesätöissä vuosi sitten. Sara opiskeli Etelä-Pohjanmaan opiston kirjoittajalinjalla. Romaanikurssin työnä valmistui teoksen ”Mun on pakko” 20 ensimmäistä sivua. Saatu myönteinen palaute kannusti Saraa jatkamaan kokonaisen kirjan verran. Kirja kertoo Liisistä, joka sairastuu syömishäiriöön. Toisin kuin kristillisissä nuortenkirjoissa yleensä, Sara halusi kuvata, miten myös turvallisen ja vakaan perhetaustan nuori voi kokea vaikeuksia. Syömishäiriö ilmiönä oli tuttu omien ja ystävien kokemuksien kautta. Sarasta saamme kuulla jatkossakin, sillä uusi teos on jo valmisteilla.

Katso Mun on pakko kirjaston tietokannasta

Kirjailijoiden haastattelut Seinäjoki Areenassa 20.9.2011 kuunteli
Kirsti

Kiriastoautolla markkinoolla

2011-08-25T14:32:00.019+03:00

Aatelkaa ny, tämä kirjastoauto on jo kolomas meikälääsen käpälis Kurikas ja seki on jo kymmenvuotias. Päätettihin pitää maharattomat juhulat (juhulapäivällinen ittiämmä paremmas seuras, ykköset päällä ja elokuva kiriastoautoosta ja lippalakkia ja muuta rekvisiittaa jakohon) ny ku Jurvanki auto täytti kakskymmentä vuotta. Mikä sitte muka vois olla parempi syy juhulia, no tietysti Kurikas toimintaa on ollu jo 40 vuotta ja valtakunnas 50 vuotta.

Ku emmä sitte saanukkaa EU-rahaa ja ponsoroijiakaa ei löytyny meirän juhulihin, päätimmä lähtiä matalalla profiililla ja juhulia työn merkees ja mennä markkinoolle kaharella autolla. Kävin kuusaalemas vähä paikkoja etukätehen ja totesin notta kyllä ne (kiriastoautot) mahtuu meille varattuhun paikkahan, kun sovitellahan.

Kirsti (meirän bossi) kävi hakemas mällyryysiä, kovia hyvähampahisille ja pehemoosia ja hyviä tarttumahan, notta maku pysyys kauan hampahis…

Perjantaina ku ensimmäänen markkinapäivä valakes aurinkoosena (tyypillinen markkinailima Kurikas) päätimmä käyrä miehis Jarmo, Timo ja mä kattelemas paikanpäällä ja pyrimmä siirtämään pari koslaa tieltä ja toimma omat paikalle. Jarmo tuuppas omansa puo erellä koivujen välihin ja mä tulin hammasvirman räystähän alle. Eiku orottelohonmarkkinooren avausta ja hirvittävää yleesöryntäystä, ku meillä oli taiteelijaki mukana, Äystön Lippe Laihialta, joka oli ottanu Peikon roolin ja piti tasatunniin kakaroolle peikkoesityksen vuorotellen Jurvan ja meirän autos. Pikkuusen aluus piti käyrä esitystä markkinoomas kojujen ymppärillä, ku olimma pikkuusen sivus puuronsilimästä.

Kaikkiansa markkinapäivä meni jotakuinki käsikiriootuksen mukahan, ja ku viä pääsi välillä käymäs syömäs Kunnon koheltajien tekemää hirvisoppaa, ei päässy näläkä yllättämähän ja tapasin entisiä asiakkahia ja koulukavereeta joita en ollu nähäny vuosikymmenihin.

Timo ja Paula toi meille ylettömästi lisänostetta, kun ihimiset kyseli, notta miltä kanavalta tuloo niiren kuvaama materiaali televisiosta. Mä sanoon, notta kattelloovat tarkoon kolomosen uutisia ja etenki loppukevennyksiä...

Ennen kuliettihin hevoosiilla markkinoolla, mutta me mentihin kiriastoautoolla ja mennähän luultavasti toistekki.

Itte paikalla ollehena

Kiriastoautovirkaalija
Jouko

Haastateltavana kirjastoautojen kuljettajat

Haastateltavana kirjastoautoissa tunnin välein esiintynyt Peikko Poikula (Lippe Äystö)

Markkinavieraana autolle bongattu kurikkalainen monitoimipersoona Raimo Vakkuri

Perjantaisen markkinapäivän päätteeksi kokemuksista tehtiin pieni kirjastopaneeli. Mukana kirjastotoimenjohtaja Kirsti Länsikallio sekä kirjastoautovirkailijat Jouko Suokas ja Jarmo Hautamäki.

Kesätyöntekijän tervehdys

2011-08-16T13:36:00.002+03:00

Hei!

Nimeni on Tiina ja tämä on kolmas kesä kun olen kesätöissä Kurikan kirjastossa. Opiskelen Seinäjoen ammattikorkeakoulussa ja jouluna minusta, toivottavasti, tulee ihan oikea kirjastotäti. Onkin ollut korvaamatonta päästä kartuttamaan työkokemusta ja vielä omassa rakkaassa kotikaupungin kirjastossa. Olen nauttinut jokaisena kesänä ja osa kiitoksesta kuuluu juuri teille asiakkaille, jotka haastatte tiedonhakukysymyksillä ja piristätte päivää hymyllä tai kiitoksella.

Tänä kesänä olen päässyt todistamaan kirjaston uudistamista. Kun kirjoja piti alkaa siirtämään pois remontin tieltä, huomasi vasta kuinka paljon niitä oikein onkaan. Yleisin kysymys asiakkaiden huulilla onkin ollut: ”Mihin ne kaikki kirjat laitetaan”. Tiukkaa ehkä hiukan teki, mutta aineisto mahtui varastoihin ja käsikirjastoon, osittain laatikoihin pakattuna, eikä työhuoneissakaan ole säästytty ahtaudelta, mutta onneksi kaikki on väliaikaista.

Nyt pidän kirjaston lehtisalia auki kaupungintalon kellarissa. Vielä tällä viikolla ehdit tulla tervehtimään minua ja lukemaan lehtiä. Ensi viikolla aloitamme toivottavasti kirjojen siirtämisen takaisin hyllyihin.

Tiina

Kun kirjastoa paketoitiin...

2011-07-29T15:54:00.005+03:00

Pääkirjastossa on eletty tällä ja viime viikolla kapsäkkien pakkaamisen tunnelmissa. Pakkaamista tosin riittää vielä ensi viikollakin, mutta kirjaston ovet sulkeutuvat tänään klo 17 ja aukeavat seuraavan kerran vasta maanantaina 29.8. Silloin meillä on toivottavasti upouusi, säihkyvä lattia ja kirjatkin ainakin melkein oikeilla paikoillaan!

Remontin aikanakaan kurikkalaisten ei tarvitse nähdä pahaa kirjastonälkää, sillä Jurvan kirjasto palvelee normaalisti, kirjastoauto kiertää ja pysähtyy myös pääkirjaston pihassa arkipäivinä klo 10-12. Kurikan molemmat kirjastoautot tapaat myös Kurikan markkinoilta perjantaina 19.8., tuu morjestamaan meitä!

Pakkaaminen on ollut jo tähän mennessä siitä vänkää hommaa, että kirjastolaiset ovat löytäneet itseltään aivan uusia lihasryhmiä ja rakkojakin on työläisten käsistä tavattu. Mutta aivan sopevaa puuhaa vaihteeksi meille enimmäkseen aivonystyjä rasittaville duunareille.

Tapaamisiin elokuun lopulla uusissa tiloissa!

Paula R
kuvat TimoN

Eroottisia tunnelmia

2011-06-10T09:44:00.020+03:00

Helteellä ja "Haku päällä" -tapahtuman huumassa on sopiva aika tutustua kirjaston kutkuttavimpiin kokoelmiin. Näillä virittäydyt kepeään tunnelmaan takuuvarmasti - ja jos luet kirjaa julkisella paikalla, on keskustelu tulevan kesäheilan kanssa helppo virittää hetkessä!

Klassisimmalta osastolta tarjolla ovat esimerkiksi Anaïs Ninin Erotica ja Pikkulinnut, eroottisten novellien kokoelmia molemmat. Ninin heilan Henry Millerin teokset (mm. Kravun kääntöpiiri, Sexus eli Ruusuinen ristiinnaulitseminen) vetoavat hieman miehisempään makuun, mutta Nin ei välttämättä jää suorasukaisuudessa Milleristä jälkeen. Lisää klassisen eroottista eurooppalaista tunnelmaa löydät vaikkapa Milan Kunderan Olemisen sietämättömästä keveydestä ja samalla tulevat rakkauden filosofiat älyllistä tietä pohdituiksi.

Klassiselta puolelta löytyy myös D.H. Lawrencen Lady Chatterleyn rakastaja, villin kesäisen rakkauden ja "luonnollisuuden" ylistys. Niille, jotka haluavat lukea vain parhaat palat, voi suositella myös Eroottisia tarinoita -nimistä kokoelmaa, joka sisältää eroottisia katkelmia laatukirjailijoiden teoksista.

Moderniin osastoon siirryttäessä lisääntyvät - ja oikeastaan hallitsevat - naisten kirjoittamat teokset. 2000-luvulla on ilmestynyt useampiakin kotimaisia naisten kirjoittamia rohkeita tekstikokoelmia. Kyseessä ovat oikeasti rohkeat tekstit, ei pelkästään hienostunut vihjailu.

2000-luvun Decameronessa kirjailijat kirjoittavat oikeilla nimillään, mutta Gummeruksen Erotica-sarjan teoksissa Rietas orkidea ja Samettipuutarha kirjoittajat pysyttelevät nimettöminä. Hieman maanläheisempää otetta kaipaaville on tarjolla Seija Walliuksen ja Pirkko Peltonen Rognonin laatima kokoelma Intohimojen ilta, jossa luodataan yli viisikymppisten naisten kokemuksia intohimosta.

Ulkomaisista suurta huomiota ovat saavuttaneet Catherine Milletin omaelämäkerrallinen Catherine M:n seksuaalielämä sekä Abby Leen blogiin perustuva Mielessä vain se. Romanttista silittelyä kaipaavat voivat unohtaa nämä.

Hienostunutta tunnelmaa hakevat voivat sen sijaan tutustua esim. Jaakko Hämeen-Anttilan kokoamaan teokseen Tuhannen ja yhden yön erotiikka. Kauniisti kuvitettu kirja kumoaa ajatusta siitä, että arabialaisten suhde seksuaalisuuteen olisi kielteinen ja ahdasmielinen.

Ja jottei totuus unohtuisi, kirjoista löytyy paljon aiheeseen liittyvää oikeaa tietoa Kama sutran akrobatiasta muihin makuuhuoneen maustevinkkeihin. Tietoa ilman ei tarvitse jäädä siinäkään vaiheessa, kun kesäheila tarjoaa ikävän tuliaisen tai särkee sydämen tuhansiin siruihin.

Mutta näin kuumalla ei vielä huomista murehdita - tervetuloa siis rakkauden ja erotiikan kirjastoon!

Paula R
kuvat: TimoN

Levylautasella : David Garrett

2011-06-01T10:58:00.003+03:00

Viulunsoittaja katkolla.

Vanessa Mae, Linda Lampenius sekä naiskvartetti Bond on saanut pitkätukkaisen miesseuraajan. Hyvät naiset ja herrat: saanko esitellä pahan pojan lookin taakse piiloutuvan viulutaiteilija David Garrettin. Kasvoiltaan Axl Rose nro 2 ja päässä Slashin tavamerkki, silinterihattu mutta kädessä viulu, ei vaikuta allekirjoittaneesta lupaavalta.

Se mitä Vanessa Mae ja Bond-viulukvartetti teki klassiselle musiikille, oli uraa uurtavaa ja kiintoisaa. Herra Garrett on tempaissut viulun tallansa kaikkien aikojen tunnetuimpiin rocksävelien sekaan. Nirvana, Aerosmith, Metallica sekä Paul McCartney saavat fiulupelimannin ottein uuden merkityksen.

Jo pelkästään biisilistan lukeminen sai niskavillani pystyyn mutta vasta levyn kuunteleminen karautti päiväni pilalle. Iso orkesteri taustalla vaikutti todella mahtipontiselta mutta yksi viulu pääosassa vesittää koko touhun. Ainoastaan Live and let die –biisi kuulosti hyvältä, mutta ehkä siitä syystä että se ollaan totuttu kuulemaan ison orkesterin esittämänä. Joitain levyjä ei vaan pitäisi tehdä, tämä on yksi niistä.

-TimoN-

Uusi täti Jurvan kirjastossa!!

2011-05-30T13:56:00.004+03:00

Taitaa olla aika esitellä itseni, ennen Jurvan Sanomia :)

Olen siis Henna Hydén ja aloitin Jurvassa kirjastonhoitajana toukokuun alussa. Kuukauden ajan olen tässä jo ollut aika nostalgisissa tunnelmissa, vierähtihän vuosia reilut 10 siitä, kun yläasteen jälkeen muutin Jurvasta muualle opiskelu- ja työrupeamiin. Välillä kävin Ruotsin puolella, mutta pikku hiljaa hivuttauduin takaisin… jotenkin ne juuret ovat niin vahvasti täällä. Pidän maalla ja luonnon lähellä asumisesta ja sen kun yhdistää pienen kirjaston etuihin tehdä monipuolisesti kaikkia kirjaston töitä, niin enpä tiedä paremmasta. Kirjastossa saa työtä niin aivoille kuin ruumiillekin: kun oikein puhkuu, voi mennä ruuvailemaan hyllyjä, kantamaan/järjestelemään kirjoja tai jopa repimään niitä. Toisaalta voi sitten huilata fyysisesti ja laittaa ajatukset hurisemaan paperitöiden, kirjojen luetteloinnin tai tällaisten blogikirjoitusten ääressä. Jokainen päivä on erilainen ja suurin kiitos siitä kuuluu asiakkaille. Asiakkaita varten minä tätä työtä teen.

Niinpä voisin vielä vinkata muutaman kesäisen ”tykkään”-kirjan. Viime vuonna kesälomaksi löysin Janet Evanovichin kepeät dekkarit; osuivat minun huumorintajuuni :D Onneksi niitä riittää vielä hetkeksi: seitsemäs osa julkaistaan suomeksi syksyllä ja kaiken kaikkiaan niitä on ainakin 17.

Olen arvatenkin eherottoman pohojalaanen ja sen takia täytyykin mainostaa Arto Juurakon ja Benjam Pöntisen yhteistyössä syntynyttä runo- ja valokuvakirjaa Eläämellistä rakkautta. Kirjan kuvissa poseeraa tutun näköisiä eläimiä mm. Ähtärin eläinpuistosta ja Juurakko on pohtinut heille hempeitälempeitä ajatuksia. Toisena pohojalaasena kannattaa kuunnella äänikirjana Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja. Harvemmin itse kuuntelen äänikirjoja, mutta tämä oli ehdottomasti kirjaa parempi itsensä Antti Litjan lukemana.

Lapsenmielisille lisää eläänrunoja löytyy Karvakorvan runopurkki ja Hassut tassut –kirjoista.

Kepeää kesämieltä! Kirjastossa tavataan!

HeH

Jäähyväiset Annalle

2011-05-20T14:18:00.005+03:00

Olen sitä ihmislajia, jonka kirjahyllystä löytyy pitkä rivi kuolemattomia tyttökirjoja Susan Coolidgesta Lucy Maud Montgomeryyn. Aikaisemmin ne ovat olleet äitini ja sitä ennen mummuni hyllyssä. Ne ovat mielestäni hienointa perintöä, jota pystyy siirtämään sukupolvelta toiselle. Nämä vanhat kalleudet kertovat rohkeista tytöistä, jotka taustalla olevan Viktoriaanisen ajan rajoituksista huolimatta yrittävät löytää oman suuntansa elämässä. Lopulta itsenäiset tyttösankarit taipuvat yhteiskunnan tahtoon ja menevät naimisiin. Temperamenttisesta ja onnettomuuksiin taipuvaisesta Annasta Montgomery muokkaa säädyllisen lääkärinrouvan Anna Blythen, jota kaikki rakastavat. Emilian elämästä kertomisen hän sen sijaan jättää juuri oikealla hetkellä jättäen Emilian ja hänen valittunsa Teddyn nauttimaan onnestaan monien väärinkäsitysten jälkeen, ja lukija saa mielikuvituksessaan kutoa tarinan loppuun.

Viime vuonna ilmestyi suomeksi Annan jäähyväiset, joka on samalla Montgomeryn jäähyväiset. Hän jätti käsikirjoituksen vain vähän ennen kuolemaansa. Jonkin aikaa sitten maailmalle levisi tieto, että Montgomery olisi tehnyt itsemurhan ottamalla yliannoksen lääkkeitä. Jokainen muodostakoon oman käsityksensä siitä, oliko kyseessä vahinko vai tahallinen teko. Kokoelmateos, jonka hän ennen kuolemaansa jätti kustantajalle, sisältää novelleja ja runoja. Novellit käsittelevät paljon Montgomeryn tuotannossa esillä ollutta orpouden teemaa. Novelleissa on synkempi sävy kuin esimerkiksi valoisissa Anna-kirjoissa. Novellien pääosassa ei esiinny lainkaan tuttua Blythen perhettä, mutta heihin viitataan hyvin usein. Anna ja hänen perheenjäsenensä joutuvat kritisoinnin kohteeksi, ja mietinnän aiheeksi nousee, oliko Montgomeryllä tarvetta kritisoida luomiaan hahmoja. Novellien välissä vieraillaan Blythen perheen kotoisissa iltahetkissä, joissa on käsiteltävänä jokin Annan tai hänen poikansa Walterin runoista.

Romaani jakaantuu kahteen osaan, aikaan ennen ja jälkeen ensimmäistä maailmansotaa. Olen itse juuri päässyt ensimmäisen osan loppuun. Täytyy tunnustaa, että aina välillä novellien lukeminen on tuntunut tuskaiselta, ja runoja olen silloin tällöin hypännyt yli. En pidä Montgomeryn runoista, sillä niissä ei ole samanlaista tunnelmaa ja rytmiä kuin Louisa May Alcottin Pikku naisia–kirjaansa liittämissä runoissa. Novellit tuntuvat tylsiltä, koska hahmoihin ei parissakymmenessä sivussa synny persoonallisuutta. Montgomeryn vahvuus on elävät ja persoonalliset henkilöhahmot, ja novellien kokoisissa tarinoissa hän ei mielestäni sellaisia onnistu luomaan. Tarinat tuntuvat väkisin väännetyiltä. Kiitos kuitenkin heille, jotka julkaisivat kirjan vihdoin kirjailijan itsensä tarkoittamassa muodossa. Osa novellista on ilmestynyt jo aiemmin kokoelmateoksessa Tie eiliseen. Annan jäähyväiset ovat löytö jokaiselle Annan ystävälle, joka voi sanoa tuntevansa Joosefin.

H.V

Rockmiesten säkeet

2011-05-04T13:32:00.004+03:00

Tuukka Hämäläinen: Kirosäkeet
Idiootti 2011
Kranneista

Yhtenä kevään kiinnostavimmista musiikkikirjoista nostan esille haminalaisen pienkustantamo Idiootin uutuuden. Toimittaja-runoilija Tuukka Hämäläinen on haastatellut kirjaan paitsi A.W. Yrjänän kaltaisia, asemansa tukevasti vakiinnuttaneita tekijöitä, myös Tuvalun Annina Antinrannan tapaisia harvinaisempia tuttavuuksia.

Kirjassa painottuu nykyisen suomirockin raskaampi linja monien mukaan päässeiden metalliyhtyeiden myötä. Ja onhan rockin maailma miehinen - Antinrannan lisäksi vain Maija Vilkkumaa on naisista kirjassa mukana. PMMP:n Paula Vesala nousee pariin kertaan kirjassa esiin arvostettuna tekijänä, esimerkiksi hänen synkän-vahvoista sanoituksistaan olisi mielellään lukenut lisää.

Kaikkineen kirja on mainio katsaus kotimaisiin, korkeatasoisiin rocksanoituksiin, joita haastatteluissakin sivutaan usein harmittavan ohimenevästi. Liika selittely tosin voi pilata hyvänkin sanoituksen eivätkä kaikki haastatellut haluakaan avata tekstejään kovin perusteellisesti.

Halutessaan kirjasta on helppo poimia vain omien suosikkiensa osuudet. Itselleni mielenkiintoisinta antia olivat Mokoman Marko Annalan jäsentyneet pohdinnat sekä Risto-yhtyeen Risto Ylihärsilän osuus, josta käy ilmi, että impulsiivis-psykedeeliseltä vaikuttava tekstikin saattaa olla pitkän hionnan tulos.

-Paula R

Sarjakuvapaja Kiroilevan siilin ja Mummon kera menestys!

2011-04-19T13:55:00.006+03:00

Jurvan ja Kurikan kirjastoissa vietettiin perjantaita ja lauantaita 15.- 16. 4. varsin kuvitteellisissa merkeissä eturivin sarjakuvatekijöiden parissa. Kiroilevan siilin emo Milla Paloniemi ystävänsä Anni Nykäsen kanssa (Mummon ”äiti”) lupautuivat vetämään kahta työpajaa 11-15 –vuotiaille sarjakuvan ystäville.

Tytöt kertoivat aluksi omasta työskentelystään ja hahmoistaan innokkaalle faniporukalle. Seuraavaksi käärittiinkin hihat ja ryhdyttiin hommiin. Milla ja Anni saapuivat Pohjanmaalle Alias-peli kainalossa josta sitten ideoitiin aiheita sarjakuvia varten. Munakello asetettiin tikittämään aikarajan merkiksi ja niin ahkerat graafikonalut pääsivät luomaan omaa tekstiä ja kuvaa… yhdessä kierreltiin tutustumassa toisten töihin ja toki Anni ja Milla antoivat kullekin osallistujalle rakentavaa palautetta. Upeita töitä tuli valmiiksi vinot pinot. Kirjastoihin kootaan vielä parhaista töistä yhteisnäyttely toukokuun ajaksi.

Neljäkymmentä nuorta sai todellisen kosketuksen sarjakuvien tekoon kiitos Suomen eturivin tekijöiden. Nuoret taiteilijanalut saivat mahtavaa opastusta ja tuloksena olikin oivalluksia pursuilevia töitä. Kärsivällisesti taiteilijat jaksoivat vielä kirjoitella nimikirjoituksia ja piirrellä erilaisia hahmoja osallistujille. Meillä oli mukavaa! Kiitos, Anni ja Milla!

Lisää kuvia kirjaston Facebookissa

-Iipu-

Sirkusjuttuja ja kirjailijan elämää

2011-04-08T13:18:00.010+03:00

Talven sulaessa kevääksi saimme kirjailijavieraaksi Tomi Kontion, jonka tuotantoon kuuluu mm. runoutta, lasten ja nuorten fantasiaa, novelleja, kolumneja ja rocksanoituksia. Hän on saanut useita kirjallisuuspalkintoja, tunnetuimpana Finlandia Junior -palkinto, joka myönnettiin vuonna 2000 teokselle Keväällä isä sai siivet. Kontio vieraili Kurikan ja Jurvan kouluilla sekä kirjastojen kevään viimeisissä Tuu föliyhyn -illoissa.

Kouluilla kuulimme mielenkiintoisia tarinoita kirjailijan elämästä. Hän kertoi sirkustirehtööri-isästään Orvo Kontiosta, joka toi sirkuksen eläimiä välillä hoitoon kotiinkin. Matkalaukussa saattoi olla kuristajakäärme ja apinat auttoivat kirjahyllyn järjestämisessä. Joskus käärme majaili isän takin allakin.

Tomi Kontio jakoi monet lapsuuden seikkailunsa kaksoisveljensä Timon kanssa. Veljeksistä Timo oli vilkkaampi, Tomi taas löysi tarinankertojan lahjansa jo varhain kertoessaan Timo-veljen kommelluksista. Fantasiakirjoissa Keväällä isä sai siivet, Austraasian viimeiset lapset ja Maan veli seikkailevat kaksoset Tomi ja Timo, joiden esikuvia ei tarvitse hakea kaukaa.

Pääsimme pohtimaan sitä, miten kirjailija voi hyödyntää tosielämän tapahtumia mielikuvituksen pohjana. Kontion mielestä kirjailijan työssä aloittaminen on usein hankalin osuus, mutta harjaantumisen kautta sekin helpottuu.

Tuu föliyhyn -illoissa Kontio kertoi enemmän aikuisten tuotannostaan ja luki muutamia tekstejään. Runojen vahvat, pysäyttävät kielikuvat naulitsivat kevätillan tunnelman. Kurikassa kuultiin illan päätteeksi kirjailijan kotimaisemaan, Itä-Helsinkiin, sijoittuva tarina "Joulu Kontulassa", jonka vapauttava sisältö sopii kevääseen yhtä hyvin jouluunkin.

-Paula R

Tomi Kontio Tuu föliyhyn -iltojen vieraana

2011-04-01T11:11:00.004+03:00

Huhtikuun vieraamme on kirjailija ja runoilija Tomi Kontio. Luvassa on jälleen mielenkiintoinen ilta arvostetun ja kiitetyn kirjailijan seurassa. Kontion tuotanto sisältää runoja ja rock-sanoituksia, novelleja, kolumneja ja kiehtovia fantasiaromaaneja. Tuu föliyhyn!

Kirsti

2011-03-28T13:55:00.004+03:00

Alison Bechdel
Hautuukoti - Tragikoominen perheeni
Like 2009

Hautuukoti on omaelämänkerrallinen kuvaus Alison Bechdelin lapsuudesta, nuoruudesta ja hänen isänsä kuolemasta. "Tragikoominen perheeni" antaa sarjakuvasta väärän kuvan, sillä Hautuukoti on keskeisesti Bechdel ja hänen isänsä kirja. Perheen äiti jää vain hieman taustalle, mutta Bechdelin veljet uppoavat täysin varjoihin. Kirja on runsas tekstinen. Tulee mieleen, onko sarjakuva tälle tarinalle alkuunkaan oikea väline. Bechdel kuljettaa tarinaa teksteinä laatikoissa ja kuvat tuntuvat lähes tulkoon tarpeettomilta.

Välineestä viis: Hautuukoti on syvällinen, intiimi ja hieno sarjakuva.

Bechdel käy kylmästi läpi isänsä itseaiheutetuksi epäilemäänsä kuolemaa, sen herättämän surun omintakeisuutta, vanhempiensa kulissinomaista, piinattua ja tunnekylmää elämää ja avioliittoa sekä isänsä pitämää salaisuutta ja sen paljastumisen aiheuttamaa näköaloja avartavaa murrosta. Isänsä kuvailun lisäksi Bechdel kertoo omista lapsuudessa ilmenneistä pakkoneurooseistaan, kuin myös oman seksuaalisen suuntautumisensa oivaltamisesta ja sen seurauksista. Hänen lapsuuden kotinsa ja elämänsä on epätavallinen ja mustanpuhuvasti vinksahtanut.

Tästä olisi jo näissä puitteissa saanut mielenkiintoisen sarjakuvan aikaan. Bechdel astuu vielä kynnyksen korkeammalle. Hän kertoo isänsä, äitinsä ja oman suhteensa heihin kirjallisuuden kautta. Bechdel käyttää niin antiikin myyttejä, Marcel Proustia, James Joycea, Oscar Wildeä, Albert Camusia ja monia muita kirjallisuuden klassikoita kuin avaimina Bechdelin perheen, eritoten isän ja tyttären välisten suhteiden ja taustojen avaamiseen. Kerrontatekniikka on osuva. Tapa, jolla kirjallisuus, kirjailijat, Alison ja hänen isänsä risteävät tarinassa, on monitasoinen ja ainutlaatuinen sarjakuvassa. Eritoten Bechdelin isä rakentuu henkilönä juuri rakkaudestaan kirjallisuuteen ja rakastamiensa kirjojen kautta.

Intertekstuaalisuus on sarjakuvassa, tai paremminkin romaanissa, läsnä jatkuvasti. Se on Bechdelille merkitsevämpää kuin aika-ajoin ilmenevät ajankuvan merkkitapahtumat. Ajan merkkihetkien ajoittainen ilmeytyminen keskelle luonteeltaan henkilökohtaisempien ja täsmällisempien kirjallisuuden viittausten on jopa jossain määrin pinnallisen ja yhdentekevän tuntuisia.

Vaikka sarjakuvallinen kerronta ontuu, tai on olematonta, Hautuukoti on ehdottomasti ja nimenomaan lukemisen arvoinen.

-ttt

Se oli tosi biitlestä

2011-03-28T13:11:00.008+03:00

Näillä sanoilla Albert Järvinen kuvasi aikaansa Hurriganes yhtyeessä. Hän on piirtynyt suomalaisten verkkokalvoille juuri Hurriganes-yhtyeen tummat lasit silmillä ja tupakka huulessa soittavana kitaristina. Tuu föliyhyn –iltojen runsaslukuisen yleisön eteen piirtyi kuitenkin paljon rikkaampi kuva tuosta kitaristilegendasta. Seinäjokelaisen tietohallintopäällikön Jaakko Riihimaan vapaa-ajan harrastus aina 1990-luvun alkuvuosista on ollut Suomi-rockin tutkiminen ja artistielämäkertojen kirjoittaminen. Lehtijuttuja on ilmestynyt ainakin Dave Lindholmista, Hectorista ja J. Karjalaisesta. Tuo harrastus johdatti hänet Albert Järvisenkin luo. Kotkasta löytyi toinen tietohallintopäällikkö, John Fagerholm, joka myös ahkeroi Albert Järvisen parissa. Miehet päättivät yhdistää voimansa ja sen tuloksena syntyi viimeistelty, tarkka, monipuolinen, paljon uutta tietoa ja kuvamateriaalia sisältävä teos. Tuu föliyhyn –iltoihin Kurikkaan ja Jurvaan saapui runsaslukuinen, miesvaltainen kuulijakunta, jolla oli kerrottavana myös paljon omakohtaisia muistoja Albert Järvisestä. Kirjaa varten Jaakko ja John olivat haastatelleet n. 200 henkilöä. Heidän lauseistaan ja muistikuvistaan rakentui palapeli, josta elämäkerta syntyi. Tärkeitä tietolähteitä olivat Albertin ensimmäinen vaimo Aikku, Hurriganes-roudari Kuivis ja soittajakaverit Albertin uran monista kokoonpanoista. Kirjassa kulkee rinnan kolme juonnetta: musiikillinen, levytysten ja yksityiselämän juonne. Monia yksityiskohtia Jaakko ja John olivat selvittäneet perusteellisesti, vaikka kirjaan asiasta lopulta saattoikin päätyä vain yksi lause. Jaakon ja Johin kirja osoittautui myynti- ja arvostelumenestykseksi. Kolme painosta myytiin nopeasti loppuun, mutta jokin aika sitten kirjasta julkaistiin vielä pokkariversio. Kriitikot kirjoittivat elämäkerrasta myönteiseen sävyyn mm. Soundi-lehdessä. Ehdoton kohokohta oli kuitenkin kirjan julkistamiskeikka Tavastialla, jossa myös kirjan kirjoittajat pääsivät kumartamaan lavalle. Tuu föliyhyn –iltojen musiikillisesta annista vastasi nuorista soittajista koostuva Legato-bändi musiikinopettaja Lii Pukkilan ohjauksessa. Kirjoitetaanko noista lupaavista nuorista muusikoista tulevaisuuden artistielämäkerrat? Ken tietää! Lue lisää kirjan teosta ja sen ulkopuolelle jäänyttä materiaalia Järviskirja-blogista. Kirsti

Kevään musiikkikirjojen räväkät uutuudet

2011-03-08T15:11:00.010+02:00

Tänä keväänä ilmestyy useampia muusikkoelämäkertoja, jotka eivät jätä lukijaansa kylmäksi.

Dave Mustaine & Joe Layden: Mustaine
Mies, jonka yhtye Megadeth yleisesti luokitellaan "thrashin neljän suuren" joukkoon ja muutoinkin metallin etulinjaan. Mies, joka on siitä huolimatta tilittänyt katkerasti potkujaan aloittelevan Metallica-yhtyeen riveistä melkein 25 vuotta. Ja käynyt muutaman kerran lähellä kuolemaa siinä sivussa. Sivaltavakynäisen sanoittajan tarina on pakko lukea.

Mickey Leigh / Legs McNeil: Veljeni Joey Ramone
Joeyn veljen kirjoittamalta kirjalta voi odottaa uudenlaista syvyyttä rocktoimittaja- tai fanianalyysien sijaan. Ujon punk-ikonin tarina on taatusti odotettu uutuus.

Mick Farren: Gene Vincent - Race with the devil
Puikkotukkakulttuurin alkuperäinen pahis on myös saanut tarinansa kovien kansien väliin. Tästä kirjasta selvinnee se, ettei rock'n rollin pahiksen statusta ole kovin romanttista kantaa.

Rantala, Iiro: Nyt sen voi jo kertoa
Rantala tunnetaan paitsi taitavana jazzmuusikkona, myös mainiona viihdyttäjänä ja huumorintajuisena miehenä. Voimme siis odottaa aivan muuta kuin kuivaa muisteloa. Ensimmäisten arvioiden mukaan Rantala osaakin paitsi naurattaa, myös sanoa mielipiteensä niin kuin se on.
Kouvolan Sanomien arvostelu
Helsingin Sanomien arvostelu

Tarkista Kranneista, joko kirjat ovat lainattavissa!

-Paula R

Kun asenne ratkaisee - Be cool

2011-03-01T16:54:00.006+02:00

Be cool (2005)

”Mitä sanotaan kaverille jolla on kaksi mustaa silmää? Ei mitään, sillä hänelle on sanottu jo kahdesti.” Vaikka Be cool -leffa onkin jatkoa elokuvalle Get Shorty, se jaksaa kantaa itsensä omana kokonaisuutenaan. Koronkiskurin puuhista yltiöpäisellä tyyneydellä elokuvamaailmaan siirtynyt Chili Palmer (John Travolta) jatkaa urakehitystään musiikkimaailmassa. Kaikkien hyvien elokuvien tavoin tässäkin on mukana hädässä oleva tyttö (Christina Milian), jolle sankari ojentaa auttavan kätensä. Pian kuitenkin selviää, että musabisneksessä eivät päde samat lait kuin elokuvabisneksessä. Mutta asenne ratkaisee!

Mitä genreä leffa sitten kantaa yllään, musiikki, rikos vai komedia? Kaikkea tätä. Upeaa tähtikaartia vilahtelee pää- ja sivuosissa niin elokuvan kuin musiikinkin puolelta. Myös Dwayne ”The Rock” Johnson tekee hauskan ja odottamattoman roolityön kaapin ovesta varovaisesti katsovana henkivartijana. Leffan yhtenä suurena vahvuutena on henkilöhahmojen hauskuus ja se tuppaa naurattamaan vielä jälkeenpäinkin.

Pääosissa hyvän musiikin ja asenteen lisäksi ovat Christina Milian, Danny DeVito, Dwayne Johnson, Harvey Keitel, John Travolta, Uma Thurman, Vince Vaughn.

Arvosanani 4/5

-TimoN-

Sarjakuva-Finlandia ehdokkaat 2011

2011-02-24T11:20:00.005+02:00

Neljännen Sarjakuva-Finlandian voittajaehdokkaat on julkistettu:

Ala-Ojala, Sanna: Huomenna on se päivä
Hypén, Tuuli: Nanna
Jarla, Pertti: Fingerpori - Heräämisopas
Kovács, Kati: Kuka pelkää Nenia Ahnavia?
Leka, Kaisa ja Christopher: Tour d'Europe
Nykänen, Anni: Mummo
Närhi, Kati: Saniaislehdon salaisuudet
Paakkanen, Heikki: Amerikka
Ranta, Ville: Paratiisisarja
Tuomola, Juba: Sika pussaa!

Edelliset voittajat:
Tikkanen: Eero
Isomäki, Tolppanen, Kaakinen: Sarasvatin hiekkaa
Paloniemi: Kiroileva siili

Linkitetyt löytyvät Kranneista ja lykkyä pyttyyn ehdokkaille!

Ja S-F:n omat sivut löytyvät täältä.

Elämysten Aasiassa

2011-02-15T13:56:00.006+02:00

Tuu föliyhyn –illat käynnistyivät kevätkauteen eksoottisen Aasian tunnelmin. Jurvalaiset Kaija Mattila ja Jarmo Nostaja reissasivat rinkat selässä puoli vuotta ristiin rastiin Aasiassa. Pakkasiltana kirjastoon kerääntynyt yleisö sai nauttia nojatuolimatkasta kuvin ja sanoin, maistettiinpa Aasian makujakin teen muodossa.

Kaijan ja Jarmon matka alkoi Intiasta New Delhin kaupungista. Etukäteen heillä oli varattuna vain ensimmäinen lento ja kaksi yötä hotellissa. Kaikki muut matkat ja majoitukset he hankkivat paikan päältä tai netistä varaamalla. Matkalla oppaana olivat Lonely planet –matkaoppaat, jotka saattoi vaihtaa uuteen uudessa maassa. Intia oli tuottanut kulttuurishokin. Jo junalippujen ostaminen osoittautui yllättävän vaikeaksi, kun innokkaat lippuvälittäjät estivät pääsyn aseman lipunmyyntiin. Sadekausi huuhteli tiet olemattomiin vuoristoalueella.

Intiasta matka vei Kaijan ja Jarmon Nepaliin kymmenpäiväiselle vaellukselle vuoristoon. Vaellus oli heidän matkansa huippukohta, vaikkei kaikkein korkeimmilla huipuilla käytykään. Rankkojen kokemusten jälkeen Thaimaa tuntui jo siistiltä ja rauhalliselta lepolomalta. He yöpyivät Thaimaassa upeiden rantojen tuntumassa pienissä majoissa. Riippukeinu oli helppo ripustaa paikoilleen aina uudessa paikassa. Jokilaiva vei heidät Mekong-jokea pitkin Laosiin. Laosista matka jatkui Malesiaan ja Indonesiaan. Uusi vuosi vietettiin Kuala Lumpurissa. Sitten oli vuorossa Vietnam ja Saigon. Maailman skootteririkkaimman kaupungin sähköasennukset olivat moninaiset. Hanoista Kaija ja Jarmo suuntasivat Japaniin. Siellä kohteena olivat Osaka, Kioto ja Nara. Kotimaahan he saapuivat noin vuosi sitten.

Koko matkan varustus kulki rinkassa. Enimmillään rinkka painoi 12 kiloa. Matkan varrelta lähti useampia paketteja tavaraa kotimaahan, mm. vaelluksella tarvittavat tukevat kengät. Ilmasto oli suurimman osan ajasta niin lämmin, että t-paita ja shortsit olivat mukavin asu. Vasta Japanissa tarvittiin toppatakkeja. Ruoka oli koko matkan ajan hyvää, varsinkin Intiassa. Pidemmät välimatkat taittuivat mukavilla yöbusseilla tai edullisilla lennoilla. Matkailu Aasiassa oli helppoa. Länsimaiset reppureissaajat ovat tuttu näky entisissä Euroopan siirtomaissa. Reppumatkalaisia oli liikkeellä jopa niin runsaasti, että kosketus paikallisiin jäi välillä vähäiseksi. Kaijan ja Jarmon matka sujui hyvin ilman sairastumisia ja tavaroiden menettämistä.

Kotiin tulon jälkeen itse matka tuntui heistä lähes unennäöltä: ”Olinko minä todella kaikissa noissa paikoissa?” Matkakuume ei kuitenkaan ole hellittänyt, joten uuden matkan idut ovat itämässä. Kaija ja Jarmo onnistuivat herättämään kaukokaipuun myös kuulijoissaan!

Kirsti

Levylautasella: Kolmas Nainen

2011-02-14T09:23:00.007+02:00

"Tulee laulaa tytöstä ja tulee laulaa pojasta"

Nyt on tultu levylautasella tienhaaraan, ainakin kun allekirjoittanut tempaisi tahmaiset tassunsa Kolmannen naisen 20 hittiä sisältävään levyyn Tienhaara t. Arvosteluni on tällä kertaa yksipuolinen ja selkeä. Tasapainoinen kokoelma täynnä toinen toistaan parempia hittejä, 20 rallia jotka jokainen suomalainen tuntee. Valehtelematta väitän, että jo pelkkä levyn hypistely saa suomirock-fanin suusta kuolan valumaan. Vaikka itsestä ei olisikaan koskaan tullut sitä äidin toivomaa pappia, niin kyllä elo on hyvää ja kaunista.

Lainaa, aseta soittimeen ja anna palaa ilmakitaran kera tai ilman.

-TimoN-

Norsunluurannikon arkea, lempeä ja ihmissuhteita

2011-02-07T15:43:00.006+02:00

Marguerite Abouet ja Clément Oubrerie
Aya - Elämää Yop Cityssä
Arktinen Banaani 2010
Kranneista

Elämää Yop Cityssä on saippuasarjamainen ja eksoottinen sarjakuva. Se kertoo afrikkalaisesta elämästä ja ihmisistä ja on ainutlaatuinen ja viehättävä tapaus.

Aya on muiden mielestä liian älykäs, mutta mahdottoman kaunis tyttö Yopoungonin kaupungissa. Hän haaveilee opiskelevansa lääkäriksi, isänsä harmiksi, muiden ihastukseksi. Pääasiallisesti hän joutuu sekaantumaan ystäviensä asioihin ja miesten ahdistelun kohteeksi. Ayan läheiset riitelevät, rakastavat, pettävät, juoruavat ja juhlivat. Inhimillinen draama on aina pääasia.

Abouetin kerronta nojaa vahvasti dialogiin. Keskustelut ovat tarinaa eteenpäin vievä voima ja harvassa ovat sanattomat tilanteet. Miespuoliset hahmot ovat selvemmin karrikoituja persoonia verrattuna naisiin, joita ei aina edes tunnista toisistaan. Abouet kohtelee henkilökaartiaan lempeällä huumorilla. Sivusommittelu on jähmeä, konservatiivinen, mutta pehmeä. Kuvakulmien vaihtelua tapahtuu ilahduttavan usein.

Oubrerien kuvitus persoonallista ja nättiä, vaan ei kovinkaan elastista ja kaukana dynaamisesta. Haalea maltillinen väritys sävyttää eloisaa maailmaa.

Sarjakuvasta tulee mieleen arkiset kotimaiset draamat Hyvien ihmisten kylät ja muut. Ehkä Afrikka ei olekaan aivan niin kaukana.

-ttt

Minttu, Maisa – ja kuka muu käy kirjastossa?

2011-02-07T14:16:00.001+02:00

Hauskaa kirjastoviikkoa lapsille!

Ensi torstaina, 10.2. vietämme kirjastossa satutuokiota alkaen kello 10.

Tuolloin ohjelmassa on kirjastoviikkoon sopiva satutuokio, jossa luetaan – mitäpäs muutakaan kuin kirjastoaiheisia satuja. Lisäksi lapsukaiset saavat väritettäväksi ja kotiin vietäväksi erilaisia kirjankansia. Löytyyköhän kansista kenties prinsessoja tai vaikkapa lohikäärmeitä…? Satutuokion kruunaa kirjastotätien työhön tutustuminen: jokainen lapsi saa palauttaa itse omat lainansa.

Satutuokio Kurikassa ja Jurvassa torstaina klo 10. Tervetuloa kirjastoon!

Ei tylsää kirjanpitoa vaan puhtaita Pop & Rock -ennätyksiä 2011

2011-02-01T12:15:00.003+02:00

MTV Pop ja rock -ennätykset 2011

Mitkä ovat kaikkien aikojen myydyimmät singlet ja albumit maailmalla? Mikä on kaikkien aikojen suurin tähdistä koostuvat rockyhtye? Ketkä muusikot ovat vierailleet Simpsoneissa? Tähän ja todella moneen muuhun hauskaankin faktaan löytyy vastaus tästä musamaailman laajasta uutukaisesta. Mistään tylsästä listakirjasta ei suinkaan ole kyse. Perinteisten soitto- ja myyntilistojen lisäksi teos sisältää vähemmän ”tavallisia” listauksia musiikkimaailmasta, esimerkiksi musiikkimaailman pimeän puolen tietoutta kuten murhatut muusikot tai alkoholin kanssa elämänsä päättäneet. Musiikin jättiläiset kuten Elvis, Rolling Stones, Queen, Metallica, Eminem sekä monet muut, ovat saaneet ihan oman osastonsa teokseen. Kirja on kokonaisvaltainen katsaus maailman suurimpiin hitteihin yli kuuden vuosikymmenen ajalta.

Tää on ihan ”must” lukea!

-TimoN-

Kuka oli Kersti Bergroth?

2011-01-27T13:52:00.006+02:00

Kersti Bergroth oli suomalainen kirjailija, joka syntyi 24.1.1886 ja kuoli syntymäpäivänään 89 vuotta myöhemmin. Siinä välissä hän ehti kirjoittaa näytelmiä, romaaneja, nuortenkirjoja, pakinoita, aforismeja, esseitä ja elokuvakäsikirjoituksia huomattavan määrän sekä ruotsin- että suomenkielellä. Valtaosa hänen tuotannostaan on suuren yleisön unohtamaa, mutta näytelmän Anu ja Mikko sekä salanimellä Mary Marck kirjoitetun nuortenkirjansarjan Eevan luokasta muistanevat silti monet. Kurikan pääkirjaston hyllystä tämä nuortenkirjasarja ainakin löytyi sekä varastosta kymmenkunta aikuislukijoille suunnattua teosta.

Kurikkalainen Esa Ristilä kiinnostui Kersti Bergrothin aatemaailmasta huomattuaan, ettei kirjailija koko tuotannossaan sano pahaa sanaa toisesta henkilöstä. Hänen aihetta koskeva lisensiaattityönsä tarkastettiin Tampereen yliopistossa 13.1.2011. Kolmisenkymmentä pääkirjastoon kokoontunutta kuulijaa pääsi Esa Ristilän mukana Kersti Bergrothin jalanjäljille.

Tutkimustyö vei Esa Ristilän varsin mielenkiintoiselle matkalle menneeseen maailmaan. Matka kulki sveitsiläisen arkiston ja tammisaarelaisen kartanon teesalongin kautta helsinkiläisen vanhustenkodin kellariin. Sveitsin arkistolaitosta hän lähestyi tummaan pukuun ja kravattiin sonnustautuneena taskussaan nippu suosituskirjeitä. Teetä hän nautti kahden vanhan kreivittären seurassa. Maalaispojan iloksi kreivittäret vaihtoivat sujuvasti puhekielen aina välillä ranskaksi. Vanhustenkodin kellarissa, kirjahyllyjen täyttämässä huoneessa hän tapasi toisen vanhan kreivittären, joka auttoi mielellään tutkimustyössä. Kreivitär soitti kenraalia tuomaan taksilla heti kirjan, jonka tajusi hyödyttävät Esaa tutkimuksessa. Tutkimustyö vaikutti olleen ajoittain salapoliisityötä. Viikkojen aherruksen arkistoissa palkitsi mielenkiintoisen kirjeenvaihdon löytyminen. Kirjastoon kokoontunut kuulijakunta ihastui Esa Ristilän lailla tuohon laajasti sivistyneeseen, monipuolisesti kielitaitoiseen, sosiaaliseen ja elämänmyönteiseen kirjailijaan.

Bergrothin teoksia Krannit-tietokannassa

Lappeenrannan kaupunginkirjaston Bergroth-sivu

Kirsti

Tuoretta strippisarjakuvaa!

2011-01-26T12:55:00.005+02:00

Kotimainen strippi(eli sanomalehtimallinen)sarjakuva on ollut vahvassa nousussa enemmän tai vähemmän kymmenen vuotta ja viimevuosina kentällä on yhä runsaammat määrät päteviä naistekijöitä. Anni Nykäsen Mummo (Sammakko 2010) ja Tuuli Hypénin Nanna (Arktinen Banaani 2010) tuovat tuoretta jatkumoa tälle kultaiselle aikakaudelle ja paljon naurua lukijoilleen.

Nykäsen Mummo on saanut alkunsa Paloniemen Kiroilevan siilin tavoin blogista: http://mummo.sarjakuvablogit.com/. Päähenkilö on tomera mummeli/muori/mamma/mumma/isoäiti, jonka riuskat otteet, rivakat liikkeet ja epämummomaisuudet saavat lapsenlapset ja muut tylsät tallaajat kalpenemaan rinnallaan. Kliseisiin kompastellaan välillä, mutta ei sillä niin väliä.

Nykäsen kynänjälki on pyöreää ja selkeää. Se ei silmiä pistele ikävästi, vaan on kivaa katseltavaa ja omaperäistä. Nykäselle strippisarjakuvan ruudut ovat leppoisia katseen kohdistimia tiukkojen kehysten sijaan ja niiden yli mennään monesti nokkelasti. Mummo on verrattoman hauska sarjakuva.

Mummoissa on selkeästi sitä jotakin, mitä muista puuttuu, sillä Hypénin Nannassa on sellainen myös, ei tosin keskushenkilönä. Tämä mummo harrastaa myös epämummomaisuuksia (mm. nuorempia miehiä). Päähenkilö on ihmisystävän yhteiskuntakelposuus-kurssin läpäissyt kettutyttö, luonteeltaan välitön, vilpitön ja nopeasti-innostuva (hiukan Norpatin tapaan). Nanna matkaa opiskelemaan yliopistoon ja kohtaa kaupungilla on monenmoista väkeä: City-kaneja, -kissoja, -sikoja, -huuhkajia jne. sekä täysihmisen Ritun, joka ottaa Nannan kämppiksekseen. Vilahtaapa joukossa pahasuisia siilejä, sekä eräs sika, jolla on nätti vaimo. Viitauksia populaariin ja unpopulaariin piisaa. Pelit, opiskelija- ja city-elämä sekä inhimillistetyt eläimellisyydet ovat Nannan kantavat aihepiirit. Hypénin kuvitus on kelpoa jälkeä, jotenkin niin klassista, ettei sitä voi paremmin määritellä. Sarjakuva on sen verran hauska, ettei kuvitusta juuri kerkiä moittia.

-ttt

Levylautasella : Lady Antebellum

2011-01-25T17:34:00.006+02:00

Grammy-palkinto, tuo musiikkimaailman Oscariksikin tituleerattu huomionosoitus, on jotain mitä moni tähtiin kurkottava muusikko halajaa. Helmikuussa ne jaetaan taas. Tarkastelussamme oleva albumi ja nimikkokappale ovat saaneet huikeat kuusi ehdokkuutta vuoden 2011 Grammy-gaalassa. Vuoden äänite, vuoden albumi, vuoden paras kappale, vuoden kantrikappale, vuoden kantrialbumi sekä paras kantriduo tai -ryhmä. Tässä jo monta todistetta siitä, että Lady Antebellumin albumi on tutustumisen arvoinen. Radiot ympäri Suomea soittavat nimikkokappaletta tiuhaan, joten varmasti olet sen jo aaltosurffailun tiimellyksessä kuullutkin. Nyt haastan sinut kuuntelemaan koko albumin.

-TimoN-

Matkojen matka

2011-01-19T14:33:00.006+02:00

Isoollakirkolla pidettävien matkamessujen aikana sitä alkaa kirjastosedänkin mieli halajamaan pois täältä lumen keskeltä. Kaffipöydissä, baaritiskeillä, illanistujaisissa ja jopa kassajonoissa nostetaan pakkasen keskellä puheeksi, mihin haluisit lähteä matkalle, jos saisit matkustaa ihan minne vaan? Kun asiaa ryhtyy pohtimaan niin yksi asia nousee allekirjoittaneella ylitse muiden: tuo teiden kuningas, laulujen lähde ja minun suurin haaveeni, Route 66, automatka Chicagosta Los Angelesiin.
Markku Henriksson kirjoittaa kirjassaan ”Amerikan tiellä” osuvasti tästä matkahaaveitteni Graalin maljasta. ”Route 66 on maailman kuuluisin tie. Se on USA:n selkäranka. Se kulkee vihreän, keltaisen, punaisen ja harmaan maan halki. Se on osa Amerikkaa ja se on Yhdysvallat. Se on kaikkien teiden äiti.” Itse matkasta on kirjoitettu lauluja ja kirjoja ja on se ollut miljöönä monissa elokuvissakin. Ehdottomasti paras kirja suomeksi aiheesta on juuri tämä Markku Henrikssonin ”Amerikan tiellä – Route 66”. Oletpa lähdössä matkalle haaveissa tai oikeasti, lue tämä teos niin saat matkastasi enemmän irti. Teos sisältää itse tien historian ja nykypäivän, unohtamatta kaikkea siltä väliltä. Kirjoituksesta aistii maantien antamat mahdollisuudet ja suuren seikkailun. Arvosanaksi annan neljä autonrengasta neljästä, ja laitanpa päälle vielä vararenkaankin.

Get your kicks on route 66.

-TimoN-

Mahtava sarjakuvalahjoitus Huuda Huudalta

2011-01-13T12:27:00.003+02:00

Huuda Huuda ilahdutti massiivisella lahjoituksella kirjastolle joulukuussa kuin pukki konsanaan. Lähetyksessä olivat huikeat 16 teosta joista seuraavassa pieni luonnehdinta.

1. Aapo Rapi: Kuningas Toffee
Aapo Rapi kuuluu kotimaisiin suosikkeihini. Erityisesti Pullapoika on mukava satumainen sarjakuva. Kuningas Toffee kuuluu myös sadun piiriin. Nyt Rapi kertoo mitä pahaa makeanhimoinen vallanpitäjä voi saada kuningaskunnassaan aikaan. Päähenkilö tutkii historiaa sarjakuvitetuista kirjakääröistä ja kamppailee saadakseen perheensä ruokittua. Rapilla on miellyttävä pyöreä tyyli, joka ei tosin pääse aivan oikeuksiinsa ahtaassa opuksessa.

2. Amanda Vähämäki: Äitienpäivä
Äitienpäivä kertoo saaristossa asuvista kaveruksista, jotka voivat matkustaa ajassa kaukosäätimellä. Vaikea sanoa mistä on kyse. Sarjakuva haastaa ottamaan selvää siitä mitä se haluaa sanoa, mutta minulla ei ollut aikaa tai kärsivällisyyttä siihen.

3. Anders Nilsen: Sisyfos
Kivenpyörittäjä tykkää hommastaan; masentunut minotauros ei tykkää mihin ahdinkoon on joutunut. Hahmojen välissä on utelias ankka. Mustaa huumoria.

4. Anna Sailamaa: Ollaan nätisti
Eripurainen, tavanomainen perhe, jokaiselle perheenjäsenelle on oma lukunsa ja vaihtuva kuvitustyylinsä.

5. Florent Ruppert & Jérôme Mulot: Apinatarha
Ruppertin ja Mulotin sarjakuvat nousivat ehdottomasti lahjoituksen parhaimmiksi. Apinatarha on kokeellinen, oivalta ja täynnä mustaa huumoria. Apinatarhassa on kokoelma lyhyitä, absurdeja, surrealistisia, makaabereja ja älyttömän hauskoja tarinoita. Arvet -tarinalle nauroin silmät vedessä ja pitkään.

6. Florent Ruppert & Jérôme Mulot: Uhkapeliä
Uhkapeliä on taasen kokonainen rikosmysteeri, joka aukeaa poliisin kuulustelujen aikana Epäillyt -elokuvan malliin. Takaumat ovat sanattomia. Homma toimii täydellisesti. Ruppert ja Mulot ovat pirullisen oivaltavia tekijöitä, jotka hallitsevat sarjakuvailmaisun ja omaavat omintakeisen, kieroutuneen mielikuvituksen. Herrat menivät suoraan seurantaan. Tätä on pakko saada lisää.

7. Glömp X
Glömp X on vaihtoehtosarjakuvakokoelma usealta tekijältä (Aapo Rapikin on joukossa). Olen hiukan huono arvioimaan tämän tyylisiä kokemuksia. Omituisuuksia, järjettömyyksiä, välillä järkeä, kummallisia ratkaisuja ja täysin auki jääviä kuvasarjoja. Kunpa oppisin kuvaamaan ja arvioimaan näitä jollakin selkeällä tavalla. Turska kukitti violetin. Laajenna lukukokemuksiasi, lue Glömp!

8. Jarno Latva-Nikkola: Tunteiden maisteri
Lahjoituksen makaaberein sarjakuva. Ahdistava ja ankea kuvitukseltaan ja tarinaltaan. Hauska myös. Vastenmielinen sarjakuva. Tykkäsin.

9. Jeffrey Brown: Haparointia
Omaelämänkerrallinen tarina yhdestä rakkaudesta. Päähenkilö on säälittävä, tarkertuva, läheisriippuvainen, herkkä ja epävarma sarjakuvapiirtäjä ja tämän vastinpari on kyvykäs, kannustava ja temperamenttisempi sekä vapaampi luonne. Brownin tyyli sopii sarjakuvan nimeen. Sarjakuva koostuu pienistä imelistä, noloista ja kivoista kohtauksista parisuhteessa. Sarjakuvaa lukiessa tuntee olevansa tirkistelijä ja valehtelijan kuuntelija.

10. Joann Sfar: Pascin
Sfar on yksi suosikeistani ja kuuluu ns. ranskalaiseen 90- ja 00-lukujen uudistavaan kultaiseen, nykyisin hallitsevaan, sukupolveen mm. Lewis Trondheimin, Christophe Blainin ja Manu Larcenetin kanssa. Pascinia odotin kaikkein eniten lahjoituksen sarjakuvista, mutta se jäi auttamatta Ruppertin ja Mulotin varjoon, vaikka on varsin hyvä. Pascin on kuvitteellinen elämänkerranomainen teos todellisesta henkilöstä Julius Mordecai Pincasista. Sfar tussaa rennolla otteella eloisan kuvan viimevuosisadan alun vapaamielisistä taidepiireistä ja sen riettaasta edustajasta. Dialogi on miellyttävän sfarimaista, äkkiväärää ja monitasoista. Kaunolla kirjoitetut osiot ärsyttivät.

11. Lilli Carré: Korpi-Peten kootut
Sarjakuvassa on kolme henkilöä: nimihenkilö, Paul Bunyan ja sonni, joka on Paulin työkaveri. Pete kertoo monologeja kuolleille eläimille, Paul kertoo naishuolistaan sonnille. Jutut menevät absurdin puolelle ja jotkut ovat hauskojakin.

12. Michelangelo Setola: Bar Miki
Bar Miki on tarina tehdastyöläisestä Arturosta ja hänen rumasta ja sairaasta lapsestaan. Masentava kertomus viattomuudesta, välittämisestä ja ankeasta maailmasta. Lyhyt, mutta koskettava.

13. Olivier Schrauwen: Poika kulta
Toinen sarjakuva rumasta lapsesta. Tällä kertaa maailma ei ole yhtä tyly, mutta rutkasti oudompi. Poika kulta on komea ja lämminhenkinen sarjakuva ja se on tehty sarjakuvan juuria Pikku Nemoa ja Keltaista kakaraa mukaillen. Suuret sivut, värikkäät kuvat ja vanhanaikaisuutta huokuvat hahmot ovat tuntuvasti erilaisia kuin muut nykyajan sarjakuvat.

14. Roope Eronen: Eläimiä
Erosen Eläimiä on kokoelma erilaisia tapahtumia eläinten elämästä. Omituiset, värikkäät ja sanattomat sarjakuvat on kuvitettu lapsellisella tyylillä.

15. Tommi Musturi: Samuelin matkassa
Puupäähatun juuri voittaneen Tommi Musturin Samuelin matkassa on psykedeelinen sateenkari-ilotulitus. Järjeä tästä on hankala hakea, mutta alitajuisesta matkakuvauksesta se olisikin turhaa. Samuelin matkassa tursuaa värejä ja omituisia sattumuksia.

16. Yong-Deuk Kwon: Yölinja
Yölinja kuvaa kaveruksia, jotka ihastuvat samaan tyttöön. Päähenkilö on sarjakuvapiirtäjä, yhtä nolo kuin Brownin Haparointia-kirjan sarjakuvapiirtäjä, ei tosin yhtä säälittävä. Ihastumisen jälkeen tapellaan, sovitaan, valehdellaan, vetelehditään ja aletaan puhumaan pahaa toisen seläntakana. Arkisenoloisessa sarjakuvassa lauletaan karaokea, juodaan ja tupakoidaan. Yölinja on harvinainen sarjakuvallinen ikkuna Etelä-Korean opiskelijaelämään. Miksi sarjakuvapiirtäjät ovat sarjakuvissa aina tuollaisia reppanoita ja neurootikkoja woody-allen-ääh-tyyppejä? Luuleeko ne olevansa sympaattisia? Johtuneeko Robert Crumbista?

Suurkiitos Huuda Huudalle lahjoituksesta!

-ttt

9 syytä lukea Luupäät

2011-01-05T13:16:00.008+02:00

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta Jeff Smithin yhdeksänniteisesen Luupäät sarjakuvan ensimmäisen lehden (Bone 1#) julkaisusta. Kiitokseksi tein 9 kohtaisen listan miksi upposin Luupäiden tarinaan neljännen kerran.

I Trilogia: Se Mahtava Henkilökatras

1) Luupäät
Tarinan Luupää-kolmikko on mitä mainion. Leppo Luupää on kirkasotsainen ja hyväsydäminen sankari, joka saa kenet tahansa nukahtamaan lukemalla näille Moby Dickiä. Taavetti T. "Tahvo" on roopesetämäinen Luumäen entinen porho, jonka ahneuden ja kitsauden vuoksi serkuskolmikko ajetaan kotikaupungista ulos. Auvo, joukon pisin, on myös tyhmin ja täydellinen optimisti, joka seuraa Tahvon käskyjä kunnon duunarin tavoin ja harvoin lannistuu.

Luupäät ovat sympaattisia, hauskoja ja erehtyväisiä persoonia, joiden edesottamuksia seuraa mielellään. Erityisesti Tahvon ja Auvon keskinäiset jutut ovat kultaa.

2) Olga-mummu
Olga on rautamuori, tiukkailmeinen ja vahva kuin härkä, juoksee lehmien kanssa kilpaa ja körmyyttää konnia. Muu henkilökaarti (poislukien Luupäät, joita Olga ojentaa tämän tästä) seuraavat auttamatta jäljessä, vaan eivät ole kalpeita pahvihahmoja nekään. Romuluinen ja urhea tavernoitsija Viljami (kuten melkein kaikki laaksolaiset) ottaa yhteen Tahvon kanssa. Alfaurosten sarvienkolistelun muoto on usein vedonlyönti, jossa Tahvo huijaa ja juonii minkä ehtii. Salamyhkäinen punainen lohikäärme hiippailee Lepon jäljissä sigge suussa ja viljelee vihjailuja. Venlasta, Olgan vilpittömästä tyttärentyttärestä, kuorituu isoäitinsä kaltainen voimanpesä. Laakson muut otukset ja ihmiset saavat nekin omat äänensä kuuluviin ötököistä salaseuroihin.

3) Rottaoliot
Rottaoliot, karvaiset miehet tai "typerät, typerät rottaoliot", etupäässä toverit piirakanhimoinen ja äreä, edustavat tarinan pahaa voimaa persoonallisella tyylillään. Rottaoliotoverukset ovat sen verran koomisia pahiksia, että on uskomatonta, miten Smith on silti saanut rottaoliolaumasta uskottavan uhan. Uhka tiivistyy häjyyn ja sitkeään, karvaista t-rexiä muistuttavaan rottaolioiden pomoon Pääjehuun, pahansuopuutta tihkuvaan Kaapukäteen ja myyttiseen Heinäsirkkojen Herraan, joka käskee pimeässä ja hallitsee unia.

Vastavoimat ovat yhtälailla persoonallisia kuin päähenkilöt.

II Trilogia: Se Suuri Tarina

1) Dialogi
Smithin henkilöiden keskustelut huumoripitoisuudeltaan väkeviä. Persoonat pulahtelevat puhtaasti pintaan puhekuplissa, joita harvoin ängetään reunojamyöden täyteen. Auvon, Lepon ja Tahvon välinen dialogi on hulvatonta ja kun siihen lisätään vielä rautamuori Olga, joka saa asiat selkiintymään jopa Tahvon kanssa, sekä Viljami, joka ei saa, meininki nousee aika korkealle. Myös rottaoliotoverusten sanailu saa nauramaan. Dialogin aarreaitta on kuitenkin Auvo. Smith pääsee parhaimmillaan hervottomiin sfääreihin Auvon kautta oli vastinparina kuka tahansa.

2) Eeppisyys
Tarina on selkeän tolkienilainen: pienet ja vähäpätöisenoloiset Luupäät joutuvat suurten tapahtumien keskukseen. Loppua kohden konflikti Kaapukäden joukkoja vastaan kasvaa täysimittaiseksi sodaksi, jossa keskushenkilöiden toimet ovat ratkaisevia täydellisen tuhon uhan alla. Fantasia kasvaa pienestä mittavaksi sujuvasti ja viihdyttävästi.

3) Mielikuvitus
Smith kolkuttelee kliseitä, mutta saa niistä omannäköisiään. Puhuvien eläinten, arpisten sotureiden ja karvaisten miesten sekoituksessa löytyy yllätyksiä ja omituisuuksia, joita ei edeltä arvaisi. Smith leikittelee mittasuhteiden kanssa ja heittää sekaan kourallisen uniin keskittyvää mystiikkaa, jonka mausta allekirjoittanut ei niin piittaa, ja hämmentää lohikäärmekauhallisella vihollislaumasoppaa ja löytyyhän mausteeksi sitä muinaista voimakasta esinettäkin, fantasian ja sadun perusainesta, mutta hienovaraisesti säästellen.

Smithin kyky kiertää ja kierrättää kliseitä on erinomaisen oivaltava. Myyttisen tarinan perusainekset ovat kasassa, niitä ei voi välttää tämän tyylisessä kertomuksessa, mutta ne käsitellään melkein tunnistamattomaksi.

III Trilogia: Se Erinomainen Ammattitaito

1) Kuvitus
Jeff Smithin siveltimen jälki on puhtaan selkeää. Luupäät kumartavat kunnioittavasti Walt Kellyn kuin myös ankkamestari Carl Barksin suuntaan. Henkilöt ja ahtaat tilat ovat mainiosti kuvitettuja. Valoisat ja varjoisemmat kuvat välittävät tunnelmaa. Välillä maisema käy turhan ilmavaksi ja viitteelliseksi, varsinkin laajojen tilojen kuvaukset jäävät vaille tarpeellista yksityiskohtaisuutta, mutta kuvitus ei muuten silmiä särje.

2) Kerronta
Luupäiden lukeminen on jouhevaa touhua. Smith käyttää paljon lähes identtisiä ruutuja luoden onnistuneesti koomisen vaikutelman sellaista tarvitessaan ja toiminnan kuvaaminen onnistuu häneltä yhtä hyvin, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Parasta ovat Lepon pakomatkat, joiden käänteet ovat vauhdikkaita ja yllättäviä. Tarina rullaa saumattomasti, eikä kerronta töki juuri missään vaiheessa. Smith hallitsee ruudut ja ruutujen välisten taukojen käytön. Kunkin kappaleen ensimmäisellä sivulla Smithillä on usein kuitenkin pientä häikkää. Kappaleen avaavat sivut ovat lähes aina mallia: yksi yli puolisivuinen suurempi ruutu ja kaksi pienempää sen alla, mikä ei aina toimi hyvin.

3) Koska lukeminen kannattaa aina!

Epilogi: Ja On Siitä Muukki Tykänny!

-ttt

Fred Vargasin loistavuudesta

2011-01-03T16:25:00.012+02:00

Sallin itselleni sen, että aloitan uuden vuoden pidäkkeettömällä ylistyksellä. Perustelen sen sillä, ettei Ranskan ehkä tunnetuinta nykydekkaristia ole vielä Suomessa riittävästi luettu ja ylistetty. Suomen Dekkariseura tosin myönsi Fred Vargasille ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjan vuonna 2008.

Maskuliinisen kirjailijanimen taakse kätkeytyy mystinen nainen nimeltä Frédérique Audoin-Rouzeau. Hän on toiselta ammatiltaan keskiaikaan ja eläinten luihin erikoistunut arkeologi, joka antaa haastatteluja aniharvoin. Viime vuosikymmenen alkupuolella Vargas päätyi Ranskan salaisen poliisin jatkuvaan tarkkailuun, koska hän puolusti aktiivisesti murhista ja terrorismista syytettyä kirjailijaa Cesare Battistia. Elämä voi siis olla vähintäänkin yhtä ihmeellistä kuin fiktio.

Vargasin kirjoissa viehättävintä on se toteavan hyväksyvä asenne, jolla elämän ja ihmisten kummallisuuksiin suhtaudutaan. Osa henkilöhahmoista on kuin suoraan keskiajalta 2000-luvulle pöllähtäneitä. Keskushahmo komisario Adamsberg muistaa hädin tuskin pukea vaatteet päälleen oikein päin. Silti kyseessä ei ole erikoisilla henkilöillä hupsuttelu – he nyt vain sattuvat olemaan sellaisia. Asioihin suhtaudutaan ranskalaisille ominaisella kepeydellä, jonka voisi suomeksi kiteyttää ”jotta eiköhän se siitä”. Ja joskus stressaajan on pakko stressata, minkä sillekään voi.

Vargasit sopivat luettaviksi kaikkiin mielentiloihin: masentuneelle, kiireiselle, hullun rakkauden sokeuttamalle, suruunsa taipuneelle ja vihaansa eksyneelle. Omituista miten murhatarinoilla voi olla niin tyynnyttävä vaikutus.

- Paula R

Vargas Kranneissa
Kustantajan esittely

Levylautasella : Elvis

2011-01-03T10:16:00.005+02:00

Las Vegasissa pyörivästä Cirque Du Soleilin Viva Elvis –showsta inspiraatiota ammentanut albumi esittelee rock´n´rollin kuninkaan monipuolisuutta sekä kykyä hallita kaikki genret. Näin nyt siis ainakin paperilla luvataan. Ollako vai eikö olla Elvis, tämä ei ole edes pulma. Levylautasen reunalta asiaa katsottuna kyseessä EI ole Elvis.

Elvis Presley – Viva Elvis (the album) 2010

Kolmetoista raitaa Elvistä. Lähtöasetelma sinänsä on mitä maukkain, mutta ensimmäisten sekuntien jälkeen karu todellisuus iskee tärykalvoon. Mitä ihmettä tämä on? Jotain tuttua mutta biisit silti kuulostavat aivan joltain kauhealta. Ensi reaktioni, YÄK en tykkää. Ensi järkytyksestä toivuttuani ja verenpaineen normalisoiduttua laitoin levyn uudelleen soittimeen antaakseni toisen mahdollisuuden, lopputulos: Juoksin hysteerisenä pitkin lumen peittämiä polkuja ja huusin EI EI EI!! Levyn tuottaja ja sovittaja Erich van Tourneaun kertoo, että he miettivät, miltä Elviksen laulut kuulostaisivat, jos ne tehtäisiin tänä päivänä ensimmäistä kertaa. “Levyä tehtäessä halusimme herättää Elviksen sielun ja hengen, mutta samalla pyrimme rakentamaan siltaa hänen musiikkinsa ja tulevien sukupolvien välille.” Minun neuvoni asiaan on yksiselitteinen ja toimiva. Älä milloinkaan korjaa mitään mikä ei ole rikki. Tämän levyn kuultua itse Elvis kääntyisi haudassaan, jos siis olisi kuollut.

Suurta Elvis-fania moinen levy risoo. Ainoastaan Elviksen ja Anna Puun Love me tender –duetto nostaa arvosanaani nollasta seuraavaan mahdolliseen minimiin.

-TimoN-

ttt:n vuoden käännössarjakuva on...

2010-12-30T10:15:00.004+02:00

Cyril Pedrosa
Kolme varjoa
WSOY (2010)

Pedrosan allegorinen kertomus on synkkä ja tunteita herättävä. Sarjakuvan suurimmat ansiot ovat hieno vaikean tematiikan hallinta, ilmaisuvoimainen kuvitustyö ja erinomainen sarjakuvakerronta.

Lapsen kuolemaa käsittelevä tarina vaatii hienovaraisuutta, ja sitä Pedrosalta löytyy. Hän onnistuu välttelemään kliseiset helppot ratkaisut, eikä puristele itkuja kuluneimmista kanavista, mutta melodraaman raja tulee paikkapaikoin hyvinkin tutuksi maailman monen erityyppisen julmuuden paljastuessa henkilöiden edessä. Pedrosa käsittelee kypsästi aiheeseen liityviä tunteita ja mielikuvia sadun ja fantasian suoman suojan ja vapauden alla.

Pedrosan kuvitus on ilmaisuvoimaista, vaihtelevaa, vapautunutta ja dynaamista. Erilaiset tunnetilat välittyvät sujuvasti lukijalle pelkkiä kuvia katselemalla. Viitteellisyys ja yksityiskohtaisuus vuorottelevat saumattomasti ja kuvituksen arvoa korostaa Pedrosan erinomainen sarjakuvantaju. Ruutujen rytmiikka ei takkua edes silloin kun tavanomainen kerronta vaihtuu ekspressiivisemmäksi, eikä silloin kun siirrytään surrealistisempaan suuntaan. Luonnollinen, eloisa ja kepeä viiva kantaa ensisivuilta viimeiseen asti.

Ainoana vieroksuttavana piirteenä pidän kerronnan keskittymistä ensimmäisen viidenneksen jälkeen vain tuomittuun Joachimiin ja hänen isänsä tuskaan äidin roolin hävitessä kertomuksesta, kunnes tarina erkanee uuteen, kolmanteen näkökulmaan viimeisessä viidenneksessä. Se ei ole varsinainen heikkous, koska näkökulmien muutokset tuovat kertomukseen uutta virtaa ja niillä on selkeä funktio, mutta osien selvästi erottuvat rajat pistävät silmään ja horjuttavat muuten eheää kokonaisuutta.

-ttt

Levylautasella : Vuosi 2010

2010-12-28T11:37:00.004+02:00

Suomen radioiden musiikkitoimittajat ovat jälleen laittaneet vuoden levyt paremmuusjärjestykseen. Kirkkaimman mitalin sai Suvi Teräsniska albumillaan – Rakkaus päällemme sataa. ”Hieno ääni ja persoonallista tulkintaa, piisitkään eivät tavanomaisinta kamaa.” Jussi Häkkilä / Radio Pooki. Hopeaa nappasi Kaija Koo albumilla, Irti ”Kaija Koo on irti ja tyylillä.” Ilmari Aikio / Radio Inari. Pronssimitali ripustettiin Souvareiden laulavalle hanuristille, Jukka Lampelalle albumista Sun luo. ”Rehellistä kotimaista musiikkia, joka on tehty meille suomalaisille.” Lasse Finska / Lomaradio.

Vuoden 2010 levy

1. Suvi Teräsniska- Rakkaus päällemme sataa
2. Kaija Koo - Irti
3. Jukka Lampela - Sun luo
4. Sir Elwoodin hiljaiset värit - Kaipuun vuosirenkaita
5. Vesa-Matti Loiri - Skarabee
6. Jenni Vartiainen - Seili
7. Janne Raappana - Rakkaus on hulluus
8. Markku Aro - Anna katse
9. Mikael Konttinen - Ota kiinni
10. In the mood - Ajatustenlukija
11. Johnny & Dodgers - Matkaa teen
12. Kirsi Ranto - Läikytät mua
13. Jope Ruonansuu – Naamakirja

Voittajia vuosien varrelta

2009 Anna Puu – Anna Puu
2008 Juha Tapio – Suurenmoinen elämä
2007 Paula Koivuniemi - Timantti
2006 Juha Metsäperä – Pienen hetken
2005 Irina – Älä riko kaavaa
2004 Eppu Normaali – Sadan vuoden päästäkin
2003 Yö – Rakkaus on lumivalkoinen

Pidetään levylautanen täynnä hyvää musiikki myös vuonna 2011. Hyvää ja musiikillista uutta vuotta!

-TimoN-

Hyvää joulua!

2010-12-23T11:38:00.003+02:00

T: Kirjaston Plokkarit

Levylautasella: Imelda May

2010-12-17T11:24:00.008+02:00

Musiikki, jonka olen jo luullut unohtuneen pääsi yllättämään kuin Joulupukki juhannuksena.
Jokunen viikko sitten olin uppoutuneena puuhiini työpöydän ääressä ja taustalla soinut radiokanava varasti huomioni kuin palavat kalsarit. Lumoutuneena jäin kuuntelemaan ja laitoin muutaman sekunnin kuunneltuani sormet ristiin toivoen että juontaja sanoisi kappaleen ja esittäjän nimen. ”Tässä Imelda May kappaleella Mayhem.” Tämä kloppi oli myyty. Suorinta tietä Google laulamaan ja ottamaan selvää mistä oli kyse. Imelda May, 36-vuotias rock’n roll flikka. Tätä täytyy saada lisää.

Imelda May – Mayhem (2010)

Ehkäpä saksalainen the Baseballs-yhtye on avannut uudelleen ovia rock’n rollin sekä rockabillyn ihmeelliseen maailmaan. Imelda Mayn levyllä tunnelma seilaa menevästä rockabillystä aina New Orleans -maiseen blues-soitantaan, ja tämä on puhtaasti loistava juttu. Harvoin tulee nykypäivänä vastaan uutta musiikkia jonka mielellään kuuntelee ensimmäisestä raidasta viimeiseen. Imelda Mayn ainutlaatuista ääntä on vaikea verrata kenenkään toisen ääneen, eikä siihen voi olla ihastumatta. Mikäli olet edelleenkin tykästynyt radiossa soivaan Mayhem-biisiin, saatat häkeltyä kun lähdet kuuntelemaan kokonaista albumia. Muut levyn biiseistä eivät ole niin kaupallista kuin nimikkobiisi. Mikäli elämänsä aikana on omistanut äänitteitä esim. Stray Catsiltä niin tämä levy tarjoaa takuuvarmasti nautinnollisia kuunteluhetkiä. Tempaisen lätylle arvosanaksi 9.5 /10

Rock´n´roll is here to stay

-TimoN-

Levylautasella: My Country Vol.2

2010-12-14T11:46:00.002+02:00

Taas on tullut aika nostaa stetsoni kohti korkeuksia ja kiljahtaa ilmoille Jiiii-Haaaa.
Heinäkuun alussa kirjoitin Plokkariin ilmiöstä nimeltä My country – Greatest country music on the planet. Nyt on taas aihetta juhlaan sillä kirjaston kokoelmasta löytyy uutuutena samaisen otsakkeen Vol.2.

Tälläkin kertaa 32 kappaletta country-musiikin parhaimmistosta laittavat molempien jalkojen varpaat takomaan lattiaa. Kokoelman laadinnassa on varmasti ollut vaikeutena valita seuraavat kappaleet jotka saisivat suomalaiset jammaamaan. Country on genrenä suomalaisille vielä varsin uusi tuttavuus. Vaikka monenlaisia yrityksiä on ollut vuosien varrella, kyllä aito amerikkalainen country on sitä oikeaa. Suomalainen perusiskelmä on kautta aikain ottanut vaikutteita tästä Ameriikan perinnemusiikista, mutta josko nyt vihdoin ja viimeinen se olisi rantautumassa Suomeen omana itsenään.

Onnistunut läpileikkaus tuoreeseen countryyn on taas saatu kasaan kahdelle cd:lle. Mikäli tuo Vol.1 kokoelma kolahti, ei tämä kakkonenkaan tule kylmäksi jättämään. Tuttuja esiintyjiä, tuttuja kappaleita ja todellisia countryn supertähtiä levyn täydeltä.

Tutustu ja ihastu, alkuvaiheessa stetsonikin on vielä vapaaehtoinen.

-TimoN-

Ludvig 240v.

2010-12-13T11:00:00.005+02:00

Pohdin erään kirjastomme asiakkaan kanssa omaa fobiaani. Mitä jos klassinen musiikki vetää mieleni apeaksi ja tunnelma laskee, vaikka se olisi lähtöhetkellä millainen tahansa? Itse olen positiivisuutta pursuava ihminen, joten ennakoiva pelko on todellinen. Muistan miten lapsuudessani kuultu klassinen sai aina mieleni apeaksi ja yleensä myös ympärillä olevien ihmisten silmät kostuivat. Miten siis luoda positiivinen ”väre” tähän fobiaan? Kului useita minuutteja ja sananvaihtomme aiheesta kävi yhä kiivaammaksi. Välillä teoriamme lähtivät sellaiseen Seppo Räty -maiseen liitoon, ettei niitä tohdi lääkäritestien pelossa julki lausua.

Kiivaan pohdintamme johtopäätös:

Ihminen yhdistää musiikin usein elettyihin hetkiin ja muistoihin. Pitäisikö siis ottaa esimerkiksi Beethovenin tuotantoa laukkuun ja lähteä Havaijille. Waikiki Beach on kuulemani mukaan leppoisa paikka. Perille päästyään voisi asettua mukavasti rantatuolille ja ottaa pitkässä lasissa jotain virkistävää juomaa ja asettaa kuulokkeet korville. Näin ollen ympäröivä atmosfääri sekä muutkin kosmiset langat värähtelisivät tavalla, jollaista olisi ilo muistella jälkeenpäin. Beethovenin taidokas sulkakynän jälki alkaisi soljua korviin ja ympäröivä maailmankaikkeus loisi muistolle väistämättömän hyvänolontunteen.

Näin voisin kevein mielin nauttia teoksista jotka kuuluvat ihmiselon kauneimpiin ja ehdottomasti taitavimpien ihmisten tuotoksiin.

Ludvig van Beethovenin syntymästä tulee tulevana perjantaina kuluneeksi 240 vuotta. Ajankohdan luotsaamana otan askeleen kohti klassisen musiikin maailmaa, tokikin lumisessa Suomessa ja joulupukkia odotellen. Ota sinäkin!!

Hyvää syntymäpäivää Ludvig!

”Musiikki vaikuttaa kuulijaansa aina eri tavoin, ja juuri se tekee musiikista, kaikenlaisesta musiikista, tutustumisen arvoista” -minä itte-

-TimoN-

Katri ja Mari vinkkaa, osa 2

2010-12-09T09:12:00.007+02:00

Mary Hogan – Ihan kivat kasvot
Kirja käsittelee monille tytöille tärkeää asiaa: painoa. Mukaan mahtuu kyyneleitä, onnistumisia, rakkautta ja kaipuuta. Mielestäni kirja oli mielenkiintoinen ja se opettaa, että ei tarvitse olla laiha ollakseen kaunis.

Joanna Nadin - Hanki Elämä, Rachel Riley
Päiväkirja tyyliin teini-ikäisen tytön elämästä kertova kirja. Pidin erityisesti kirjailijan kirjoitustyylistä. Kiinnostava kirja

Ritta Jacobson – Afrodite ja kuolema
Kirjassa päähenkilön ystävä löytyy murhattuna eli siis kirjassa tutkitaan murhaa. Suosittelen kirjaa mysteereistä ja jännityksestä pitäville. Mielestäni se oli jännittävä.

Reijo Mäki – Vares ja kaidan tien kulkijat
Päähenkilö Vares lähtee tutkimaan murhaa kahdenvirranmaahan pohjanmaalle. Pidin kirjailijan päähenkilölle luomasta itsevarmuudesta. Jännittävä kirja

Eija Laitinen – Neljän biisin bändi
Kirja kertoo kahdeksasluokkalaisen Lauran kahdeksannen luokan lopusta ja kesästä. Kirjailija viestittää jollain tapaa, että aina kannattaa unelmoida, vaikka unelmat eivät aina toteutuisikaan.

-Mari Laitamäki-

-------------------------------------------------------------------------------------------

Erlend Loe – Supernaiivi
Aikuisten miesten kasvutarinat ovat niitä parhaita ja tämä ei ole mikään poikkeus. Kaikissa yksinkertaisuudessaan nerokas ja hieno kirja

Nikki Sixx – Heroiinipäiväkirjat
Viihdyttävän karua ja mielenkiintoista luettavaa. On se aina jännää lukea kuinka joku vetää naamariin kaikkia mahdollisia nappeja ja viettää mukavan joulun istuskellen nakuna kuusen alla ase näpeissä.

Legs McNeal – Please kill me : Punkin sensuroimaton esihistoria
Kirja joka vie suoraan asian ytimeen ja lörpöttelee siinä sivussa kaiken tarpeellisen ja tarpeettomankin. Mikä parasta kaikki (yeah right, no ainakin melkein…) on totta.

Joe Ambrose – Iggy Pop, Raakaa voimaa
Kuten tuli jo edellä mainittua, on se niin mukava lukea kirjoja joissa toinen toistaan jännempiä nappeja ynnä muita aineita ”eksyny” jännien ihmisten käyttöön. Auttaa aina jos vielä sen lisäksi on hullu ja vielä hyötyy siitä.

Marilyn Manson – Helvettiin ja takaisin
Sisältää tarinan etenemisestä, Brian Warnerista Marilyn Mansoniksi. Kaikkea maan ja taivaan väliltä ja jämerää elämänkatsomusta

-Katri Kuittinen-

Porkkanapäinen blogaaja sekä pirullisia pingviinejä

2010-11-30T13:00:00.005+02:00

Milla Paloniemi
En vaan osaa! II
Sammakko (2010)

Sammakon toinen kokoelma Millan blogin (norpatti.sarjakuvablogit.com) tuotoksista on samaa tuttua riehakasta Paloniemeä. Nopeasti innostuva, unenpöpperöinen ja ylikierroksilla käyvä Norpatti on hilpeää sarjakuvaa. Rennolla ranteella toteutettu piirrosjälki on luonnosmaisuudessaan välitöntä. Railakkaampien blogausten keskeltä pomppaa muutama vakavampi esiin. Blogissa eri päivinä on eri fiilikset ja sen mukaan mennään, joinakin päivinä evottaja emottaa tai vain tuumailee. Kokoelmassa ristiriita on ilmeinen, eikä kuvitustyylin muutos realistisemmaksi helpota niiden istumista kokonaisuuteen. Kyse on kuitenkin eräänlaisesta päiväkirjasta, joten siitä on turha nipottaa. EVO II onpi hauska sarjakuva, jota voi suositella siilin ystäville ja niillekin, joihin ei siilin rajoittunut huumorikategoria iske. Norpatti on paljon moni-ilmeisempää sarjakuvaa kuin kuuluisa piikikäs meuhkaaja.

Elia Anie
Pahat pingviinit
Sammakko (2010)

Pahat pingviinit on henkinen sisar aihemmin blogissa arvioiduille Huonosti käyttäytyville sioille, miksei Kamalalle luonnollekin, ja siinä on täsmälleen samat ongelmat kuin H.K. sioissakin. Anie onnistuu irroittamaan pari hörähdystä kulttuuriviitauksella ja nokkeluudella, mutta pääosin opus on niin kyllästyttävä, että toivottoman huono piirostyö alkaa nyppiä ja olo on kuin lukisi 20 anoppivitsiä putkeen. Nimiösivun kääntöpuolelta löytyy myös lausahdus: "-- uskosta huonostikäyttäytyviin pingviineihin --". Mielleyhtymä riepoi jo sioissa. Onneksi sentään alkuperäistä nimeä Evil Penguins ei ole menty vääntämään samaan tapaan. Mikähän on seuraava eläinkunnan huonosti tehty, huonosti käyttäytyvä ja nihilistinen otus? Pallokala? Vesinokkaeläin? Jos ei jatketakaan huonosti käyttäytyvien linjalla, miten olisi: Hyvin käyttäytyvä hai, Täydelliset loiset, Pieni valas preerialla tai Muulit löysällä? Kaksi tähteä kymmenestä: pari naurahdusta ja lyhyt kärsimys.

-ttt

2010-11-22T16:06:00.003+02:00

Paco Roca:
Ryppyjä
WSOY 2010

Ryypyjä on erittäin hieno ja ainutlaatuinen sarjakuva vanhuudesta ja altzheimeristä. Se on selkeästi vuoden parhaimpia sarjakuvia (melkein yhtä hyvä kuin eräs toinen käännössarjakuva).

Entinen pankinjohtaja Emilio passitetaan vanhustenkotiin hänen käytyä kykenemättömäksi pitämään huolta itsestään. Sarjakuva kuvaa Emilion sopeutumista uuteen yhteisöönsä ja hänen tietoisuutensa hidasta, mutta vääjäämätöntä, hajoamista.

Ryppyjä on täynnä eloisia ja eheitä henkilöhahmoja, joilta löytyy kultakin kehityskaari ja persoonallisuus, ja heistä huomaa välittävänsä. Vanhusten harhat ja muistot ovat kuin tasa-arvoinen todellisuus. Huumori ja tragedia ovat tasapainossa harvinaisen hyvin.

Kuvitus ja väritys on miellyttävää selkeän viivan koulukuntaa ja vanhukset ovat tunnistettavia, vaikka niitä on jokunen. Niissä parissa toiminnallisessa kohtauksessa on vähän staattisuutta, mutta molemmissa on myös sellaista tyylikkyyttä, jota kaipaisi vähän kaikkeen kerrontaan.

Blogging back in: ttt

Runon riepumattoa

2010-11-19T10:29:00.003+02:00

Runon riepumattoa kudottiin marraskuun Tuu föliyhyn -illoissa. Vieraanamme oli tällä kertaa runomies Reijo Vähälä Tampereelta. Hän esitti yleisön toiverunoja sadan runon "Älä elämää pelkää" -ohjelmistostaan. Kaikki elämän värit leiskuivat runojen virrassa. Saimme kuulla ruonoja sekä elämän valoisalta puolelta että synkistä hetkistä. Meitä nauratti Kikin, 5 v., mietteet "Muuta ei ihmisestä voi sanoa", tyynnytti Leinon "Hyvä on hiihtäjän hiihdellä", herätti ajatuksia Kailaan "Pallokentän laidalla", liikutti Paloheimon "Tirlittan ja poliisi" ja lodutti Vainion "Sellaista elämä on". Haikea oli huomata illan kuluneen, että toiveet oli tullut aika lopettaa ja päättää ilta.

Kirsti

Katri ja Mari vinkkaa, osa 1

2010-11-15T11:14:00.005+02:00

Nick Hornby – Skeittari
Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, joka kuvaa hyvin elämää kaikessa kamaluudessaan ja joskus kun onnettaret sille päälle sattuvat ; ihanuudessaankin.

Jonas Hassen khemiri – Ajatussulttaani
Kirja avaa oven vihaisen, epäkorrektin ja inhimillisen vammaisen nuoren miehen mieleen. Mukava matka jota siivittää ajatukset ja apinanraivo.

Jonas Gardell – Kummajainen astuu kehiin
Tummasävyinen, ruman kaunis ja oivaltava romaani. Kyllä ne ruotsalaiset vaan osaa :)

Eileen Favorite – Sankarittaret
Nättiä ja mielikuvituksellista tekstiä, sisältää pienen höttöisen maailman, jonne on hyvä hukata itsensä.

Virginie Despentes – Teen spirit
Kivan pöllyinen, epäjohdonmukainen mieshenkilön virtaviivainen kasvutarina, elämän mukavia ja vähemän mukavia ylläripylläreitä säästelemättä.

-Katri Kuittinen-

------------------------------------------------------------------------------------------------

Jukka Parkkinen – Viekas mies tuli taloon
Tässä kirjassa Jukka Parkkinen on käyttänyt paljon slangisanoja joka tekee kirjasta erikoisen. Niiden avulla mukaan on saatu huumoria ja hauskoja letkautuksia kirjan henkilöiltä

Flavia Bujor – Ennuskivien mahti
Ennuskiven mahti on fantasiamaailmaan sijoittuva kirja, jossa kolme kirjan päähenkilöä tempaistaan mukaan huimiin seikkailuihin. Suosittelen kirjaa sellaisille jotka pitävät yliluonnollisista asioista. Tämän kirjan lukemista on mahdoton lopettaa kesken

Marilyn Kaye – Amy, numero seitsemän
Tämä kirja on mielenkiintoinen koska sen päähenkilö saa tietää jotain, joka on salattu häneltä koko elämänsä ajan. Tämän kirjan jälkeen haluaa lukea seuraavan ja taas seuraavan osan Replica-kirjasarjasta. Jännittävä ja helposti koukuttava kirja

R.L. Stine – Syvällä vaanii vaara
Tämä kija on R.L. Stinen tavanomaiseen tapaan jännityskirja. Siispä suosittelen tätä kirjaa ja yleisesti R.L. Stinen kirjoja jännitys- ja kauhukirjoista pitäville. Hieman actionia elämään.

Tuija Lehtinen – Missä olet Sara?
Päähenkilö Pinja selvittää nuorena pois kotoa muuttaneen isosiskonsa Saran olinpaikkaa. Kirjailijan välillä käyttämä puhekieli sopii kirjan henkilöille. Hyvä kirja

-Mari Laitamäki-

Kun tarinat heräsivät henkiin

2010-11-10T14:49:00.026+02:00

Se mikä tapahtuu kahdesti on perinne. Näin ollen Kurikan kirjastot viettivät jo perinteeksi muodostunutta "Tarinat heräävät henkiin" -tapahtumaa ja yökirjastoa 4.11., vuoden pimeimmän ajan pimeänä iltana.

Jurvassa lämmiteltiin jo päivällä, kun Nukketeatteri Marinot saapui esittämään näytelmänsä "Tyttö ja tallitonttu". Näytelmän upeat lavasteet ja nuket ovat kokonaan vähäkyröläisen teatterin omaa tuotantoa. Marinotin on perustanut Marja-Liisa Kujala vuonna 2002 ja teatteri kiertää aktiivisesti mm. kouluja ja päiväkoteja. Marinotin nettisivut toimivat osoitteessa http://www.netikka.net/marinot .

Illan lähestyessä kirjastolaiset avasivat haamumaiset koristevarastonsa, puvustonsa ja meikkipalettinsa. Oli jälleen hienoa aistia, miten teatraalinen tunnelma vähitellen valtasi kirjaston.

Molemmissa kirjastoissa illan mittaan mm. kuljettiin aaveen jäljillä hyllyjen välistä kirjastoautoon, syötiin chilipippuri-dominoita, kuunneltiin Kari Mäen kertomia kummitustarinoita ja rokattiin Lassi Eskelisen soittaman musiikin tahtiin. Kurikassa askarreltiin myös tyylikkäitä, venetsialaishenkisiä naamioita. Vilske oli melkoista, kun Jurvassa vieraili tapahtuman aikana n. 70-80 tenavaa ja aikuista, Kurikassa liki sata. Kirjaston pimennetyt nurkkaukset, aavemaiset jutut ja tunnelmaan virittäytyneet ihmiset loivat tapahtuman, jonka muistoja on mukava taas kaivella esiin arjen keskellä.

Aavesuunnistuksessa palkinnon voittivat:
Kurikka: Emma Niemi, Ville Paananen, Paula Korpi-Tassi
Jurva: Karoliina Ala-Harja, Mikko Mikkola, Laura Tuppi

Eiköhän ensi vuonna taas!

-Paula R

Maailman pahimmat katastrofit

2010-11-08T09:10:00.011+02:00

”Onni onnettomuudessa” ja ”vahingon ilo, paras ilo” -sanonnat eivät välttämättä pidä paikkaansa kun karusta todellisuudesta on kyse. Mistä täydellisen katastrofin tutkinta olisi hyvä aloittaa? Tähän kysymykseen hyvän läpileikkauksen antavat kaksi uutukaista opusta, Maailman pahimmat historialliset katastrofit sekä Maailman pahimmat sotilaalliset katastrofit.

Tuhoisimmat suuronnettomuudet kautta aikojen

Luonnonkatastrofit, korkeat kuolinluvut, nälänhätä ja taudit, yhteiskunnalliset ja teknologiset katastrofit sekä viimeisimpänä mutta ei suinkaan vähäisimpänä, ihmisen aiheuttamat katastrofit. Teoksen reilut 300 sivua kuvituksineen tarjoat laajan katsauksen onnettomuuksiin. Kiinan nälänhätä, Teneriffan lento-onnettomuus, Chicagon suurpalo sekä Espanjan kolonisaatio, näin muutamia vain poimiakseni.

Taistelukenttien tuhoisimmat epäonnistumiset kautta aikojen

Sodankäynti on aina monien ainesten soppa. Katastrofin aineksia kun keitellään sitä maustavat monet asiat. Inhimillinen erehdys, kunnianhimo, teknologian kehitys sekä logistiikka. Onnistuneista sotaretkistä ja sankariteoista tehdään kirjoja, runoja, lauluja sekä elokuvia. Mutta kun asiat menevät pieleen… Tämä kirja kertoo siitä. Kaikki alkaa Megiddon taistelusta. Se on yksi historian ensimmäisistä kunnolla muistiin merkityistä taisteluista.

Oppaat katastrofien maailmaan löytyy omasta kirjastostasi.
-TimoN-

Karvatassuilla menoa ja meininkiä

2010-11-02T14:30:00.007+02:00

Kurikan kirjastossa vietettiin jo tuttuun tapaan nallepäivää liki sadan lapsen voimin. Kaksi likimain aitoa karvatassua vieraili kirjastossa, ja tarjolla oli nallekeksejä ja nallejuomaa. Hulinaa ja huisketta siis riitti. Kiitos vielä kaikille osallistuneille!

Karvatassujen tunnistusradalla ratkottiin ja pähkäiltiin tuttujen hahmojen nimiä. Vastauksia saimme 49 kappaletta, ja onnetar arpoi voittajaksi Joonas Kohtalan. Onnea Joonas!

Kauneuskisatkin nalleille järjestettiin. Viikon 43 sai kirjastossa äänestää kauneinta ja suloisinta nallea. Vastauksia saimme huikeat 181 kappaletta, ja eniten ääniä sai nalle numero 5. Onnea siis hänelle!
Äänet jakautuivat seuraavasti:

nalle numero 1. sai 33 ääntä
nalle numero 2. sai 37 ääntä
nalle numero 3. sai 8 ääntä
nalle numero 4. sai 34 ääntä
nalle numero 5 sai 69 ääntä

Onnetar arpoi yhden onnellisen palkinnon saajan. Tällä kertaa sen sai Johanna Männistö. Onnittelut!

Palkinnon voi noutaa kirjastosta. Ensi vuonna nalleillaan taas uusin kujein!

-iipu-

Lempi leimahtaa, rakkaus kipunoottoo

2010-10-25T13:39:00.015+03:00

”Meirän föliyhyn” saapui lokakuisena iltana runoilija Arto Juurakko. Hänen runoilijanuransa lähti nousuun Haku päällä –tapahtuman suuresta rakkausrunokilpailusta kesällä 2007. Kilpailun teemana oli tuolloin kirjoittaa murteella. Tommy Tabermann valitsi Arton runon ”Rakkauresta” voittajaksi. Kilpailun jälkeen Artolta kyseltiin lisää runoja ja niitä syntyi, ensin yhden kokoelman verran, nyt jo neljännen. Arton runojen teemana on puhumisen vaikeus. Runot eivät ole juhlallisia silosäkeitä, vaan lähtevät arjen tilanteista.

Arton runokirjat ovat jo usean vuoden ajan olleet lainatuimpia runokirjojamme. Niinpä häntä kerääntyikin kuulemaan runsaslukuinen ja innostunut yleisö, joka välillä palkitsi esiintyjän raikuvin aplodein. Saimme kuulla valittuja runoja kaikista neljästä runokokoelmasta. Yleisö sai esittää myös omia toiveitaan. Runot kiteyttävät monen tuntemat kotoiset tilanteet tarkkanäköisesti. Niiden sanomaan on helppo samaistua jokaisen parisuhteen iloja ja suruja kokeneen. Runot ovat syntyneet omista kokemuksista tai kuultujen tarinoiden perusteella. Ehkäpä Artolle jäi mukaan jokunen tarina tältä vierailulta Kurikassa! Erityisen viehätyksensä runoille antaa eteläpohjalainen murre. Oma murre on meille juuri sitä ”syrämmen kieltä”.

”Teheränhän niinku taharot” –runosta kotiseuturakkaan makupala:

”Ja sun tahtos mukahan

voirahan lähtiä

kaharen lomaalemahan

Isoonkyrööhin, Soinihin taikka Jurvahan.

Sää saat päättää.”

Kirsti

Levylautasella : Miley Cyrus - Can´t be tamed

2010-10-18T11:24:00.007+03:00

Popmaailman todellinen teinisensaatio Miley Cyrus laittaa tasaisella pop-jolkotuksellaan hämmästyksekseni jalan taputtamaan maata musiikin tahtiin. Vaikka Can’t be tamed -albumin 12 biisiä ovat tavalla tai toisella toistensa toistoa on kappaleissa kuitenkin jotain mikä vetoaa allekirjoittaneeseen. Kappeleista löytyy ihan oikeita melodioita ja suomalaiseen makuun sopivia sointukulkuja jotka jäävät luonnollisesti pyörimään päähän. Mikäli musiikki soi hiljaisella äänellä taustalla se ei suututa niin kuin ei moni muukaan perusamerikkalainen pop. Vaikka Miley onkin luonut julkisuuden vaatimat kannuksensa televisiossa (Hannah Montana) niin laulu sujuu ponnekkaasti. Yksi syy tähän saattaa olla että hänen isäpuolensa on monille tuttu countrylaulaja Billy Ray Cyrus, mutta ehkä se suurin syy taitaa kuitenkin olla, että neiti on syntynyt Nashvillessä, Tenneseessä, jossa musiikillinen geeniperinä tuntuu kulkevan pohjaveden mukana.

Mitä syvemmälle levyyn paneutuu ja mitä suurempi on kuunneltujen raitojen määrä, sitä enemmän levy koukuttaa. Kaiken kaikkiaan tälle albumille täytyy nostaa peukku pystyyn ja siirtyä seuraavaan kappaleeseen.

Levylautasen ääressä,
-TimoN-

Taiteilijaromantiikkaa

2010-10-13T14:17:00.008+03:00

Smith, Patti: Ihan kakaroita. WSOY 2010.

Jos haluat lukea kauniin, tumman, puhuttelevan ja kulturellin kirjan, lue tämä. Patti Smith lupasi Robert Mapplethorpelle ennen tämän kuolemaa, että kertoisi heidän yhteisen tarinansa. Onneksi hän on lopulta tehnyt sen.

Smith tunnetaan parhaiten rajoja rikkovana rock-muusikkona, jonka alaa ovat myös runous ja kuvataide. Mapplethorpe löysi omimman ilmaisunsa valokuvataiteesta.

Heidän yhteisestä taipaleestaan ei puutu kliseistäkään taiteilijaromantiikkaa, mutta Smith pitää siitä kertoessaan runoratsunsa hallituissa suitsissa. Kieli on yhtä aikaa haltioitunutta ja tarkkaa.

Smith ja Mapplethorpe ovat tarinan alkuasetelmissa hyvin nuoria, köyhiä ja kodittomia, mutta heitä yhdistää rakkaus taiteeseen - ja toisiinsa. Molemminpuolinen yhteistyö ja huolenpito kesti sittemmin myös sen, että Mapplethorpe löysi homoseksuaalisen identiteettinsä. Myös kaksikon taiteellinen kehitys suuntautui erilaisille poluille, mutta rinnakkaiselo jatkui tiiviinä.

Kirjan viimeinen luku on häkellyttävän kaunis. Valokuvat, jotka jo kuolemansairas Mapplethorpe otti sieluntoveristaan, tukevat hienosti pidättyväisen surumielistä tunnelmaa. Kertakäyttöisten ihmissuhteiden pintatodellisuudessa tällaisten tarinoiden arvo on korvaamaton.

-Paula R

Uutta ja hyvää

2010-10-06T16:20:00.015+03:00

Syksyyn kuuluvat valtoimenaan lentävät lehdet, mutta siihen kuuluu myös lisääntyvät levyt, ainakin kun kyse on kirjaston CD-levyistä. Ilokseni voinenkin kiljahtaa, että iso kasa uutta musiikkia on saapunut valikoimiimme. Arviontia ja arvostelua en ole vielä malttanut suorittaa, vasta alustavaa jammailua ja sormien napsauttelua on tapahtunut. Plokkaria seuraamalla tulet saamaa lisää infoa ja tarkempaa arvostelua uusista tulokkaista, tässä kuitenkin pientä listaa siitä mitä lainattavissa jo on.

Viimeisimpinä lisäyksinä, Johanna Pakonen, Janne Tulkki, Janne Raappana, Johanna Kurkela, Berit, Ilmavoimien Big Band sekä Kaikkien aikojen Suomi-Iskelmät

Paljon hyvää musiikkia on siis jo saapunut ja paljon on vielä tulossa....

Mikäli melodinen musiikki ei rentouta tarpeeksi, valikoimissamme nyt myös Mielenrauhaa -levyjä. Musiikkia ja luonnon ääniä rentoutumiseen. Tutustumisen arvoisia!

-TimoN-

Miksi murha kiehtoo?

2010-09-28T12:34:00.011+03:00

Tuu föliyhyn –iltojen ensimmäinen vieras oli dekkarikirjailija Heleena Lönnroth. Syksyisen illan pimetessä kerääntyi kymmenkunta jännityksen ystävää sekä Kurikan että Jurvan kirjastoihin.

Heleena varttui kodissa, jossa arvostettiin lukemista. Lukemista ei ajan tavan mukaisesti pidetty joutavana turhuutena. Isä opetti hänet lukemaan jo neljävuotiaana. Jo ennen kouluikää Heleena oli Härmän kantakirjaston ahkera asiakas. Luettavaksi hän valitsi poikakirjoja ja seikkailukirjoja.

Kirjailijanuransa Heleena aloitti Kaustisen Köyhäjoella. Viisilapsisen uusperheen äiti oli ilman työtä. Perheen elatukseksi hän päätti kirjoittaa dekkareita, koska arveli niiden menevän hyvin kaupaksi. Dekkarin taustamateriaalikin oli jo valmiina, sillä hän oli kerännyt aineistoa rajatiedosta ja kansanparannuksesta.

Mutta miksi rikoskirjoja luetaan? Miksi ne myyvät niin hyvin? Joku haluaa uppoutua vetävän rikostarinan vietäväksi. Lukija haluaa kokea pelkoa hallitusti. Omia syyllisyydentunteita työstetään lukemalla. Rikoskirjallisuuden yhteiskunnallinen tehtävä on pönkittää vallitsevaa järjestystä. Kirjoista löytyvät ne samat ainekset, jotka jo Aristoteles löysi tarinan rakenteesta. Lukijan palkitsee lopussa puhdistumisen tunne. Rikollisen vapaus herättää ihailua ja kateutta.

Minua kiehtoo rikoskirjallisuudessa eniten arvoitus ja sen ratkaiseminen. ”Kuka sen teki” on kysymys, johon etsitään vastausta. Kirjailija on ehkä piilottanut tarinaan vihjeitä, joiden perusteella voi päätellä, kuka on syyllinen. Syyllinen ei aina olekaan se, jota ensiksi epäilee.

Nuoria kiehtoo ehkä rikostakin enemmän kauhu. Kauhukirjallisuus ammentaa samasta perinteestä kuin Grimmin veljekset saduissaan. Niissäkin veri roiskui ja kaulat katkeilivat. Vanhempien ei kannata suhtautua kauhuun kovin ryppyotsaisesti, sillä nuori tarvitsee kauhua itsenäistymiseen. Lukemalla kauhukirjallisuutta ja katsomalla kauhuelokuvia nuori kohtaa oman kuolemanpelkonsa.

Heleenan tuorein dekkari on nimeltään Puolalainen kuurupiilo, joka on hänen oman kustantamonsa tuote. Henkilöinä ovat kaksossiskokset, puolalaisen äidin ja suomalaisen isän jälkeläiset. Toisen siskoista on kasvanut isän sukulaisten luona Suomessa ja toinen äidin luona Puolassa. Aikuisena toinenkin sisko tulee paremman elämän toivossa Suomeen. Tapahtumat sijoittuvat Suomeen, Viroon ja Puolaan. Mafialla on mukana juonikuviossa. Puolassa mafian läsnäolo on arkipäivää.

Sain Heleenalta hänen uusimman dekkarinsa omakätisesti signeerattuna. Luin kirjan suurella mielenkiinnolla, sillä en ole aiemmin tutustunut hänen tuotantoonsa. Löysin teemoja, jotka toivat mieleeni Sofi Oksasen palkitun kirjan Puhdistus. Molemmissa kirjoissa on prostituutiota ja mafia sekä mafian jahtaama tyttö Viron maaseudulla. Mieleeni jäi myös, että Kotkassa käydessä täytyy kyllä poiketa Vanhan Fiskarin ravintolaan, niin herkulliselta ruokalista kirjan perusteella vaikutti.

Kirsti

Syksy täynnä tapahtumia

2010-09-16T13:25:00.013+03:00

Tulevana syksynä Kurikan ja Jurvan kirjastot houkuttavat entistä monipuolisemmalla ja runsaammalla ohjelmatarjonnalla.

Satutuokiot Kurikan kirjastossa jatkuvat tuttuun tapaan torstaiaamuisin. Lokakuussa vietetään nallepäivää niin Kurikassa kuin Jurvassakin. Syksyn viimeinen satutuokio on tietenkin pikkujoulu.

Marraskuun alussa taikuri Markku Anttila opastaa aloittelevia taikureita. Taikuuden maailmaan on mahdollista sukeltaa sekä Kurikan että Jurvan kirjastossa. Kurssilla tutustutaan erilaisiin taikavälineisiin ja saadaan ohjeita taikomiseen. Yhtenä marraskuun pimeänä iltana vietetään myös yökirjastoa Halloween-tunnelmissa.

Syksyn aikana kirjastot kutsuvat aikuisia kahvi- tai teekupposen ääreen tapaamaan kiinnostavia vierailijoita ja vaihtamaan ajatuksia. ”Tuu föliyhyn” -teemalla kokoonnutaan sekä Kurikan että Jurvan kirjastoissa kerran kuukaudessa syyskuusta alkaen. Ensimmäisen illan vieraana on kirjailija Heleena Lönnroth. Kurikkalaistunut dekkarikirjailija kertoo työstään ja tuotannostaan.

Lokakuun vieraana on runoilija Arto Juurakko, joka tuli tutuksi Haku päällä –tapahtuman rakkausrunokilpailun voittajana vuonna 2007. ”Rakkauren kipunoota pohojalaasittain” on hänen toinen runokokoelmansa. Juurakon runoista voi pohjalaismieskin löytää herkkiä lauseita parisuhteen kiperiin tilanteisiin.

Marraskuussa saapuu vieraaksi runomies Reijo Vähälä. ”Älä elämää pelkää” toiverunotilaisuudessa yleisöllä on mahdollisuus valita esitettävät runot parin sadan runon ja laulun valikoimasta.

Joulun lähestyessä on aika omistaa yksi ilta joulustressin poistolle. Marja-Leena Mäkelä on monen tuntema kirjavinkkari ja sanataideohjaaja Seinäjoelta. Hän esittää humoristisia runoja ja tekstejä eri tekijöiltä. ”Nauretahan yhyres joulustressi pois”.

Kurikan ja Jurvan kirjastoissa on syksyn aikana entistä helpompi poiketa, koska aukioloaikoja on laajennettu. Tiedonhaku, varaukset ja uusinnat onnistuvat ympäri vuorokauden Krannit-kirjastojen yhteisessä, uudistetussa verkkopalvelussa. Sieltä löytyvät myös tarkemmat tiedot aukioloajoista ja tapahtumista.

Kirsti

Huikea muumikisa ratkennut

2010-09-03T13:56:00.004+03:00

Muumit täyttävät kuluvana vuonna jo 65 vuotta ja sen kunniaksi kirjastossa oli kesällä kisailu jossa piti tunnistaa Muumilaakson väkeä. Vastauksia saimme kaiken kaikkiaan kunnioitettavat 62 kappaletta, joista oikeita oli 27. Hahmoista suurin osa oli tuttuja mutta mahtuipa joukkoon pari visaisempaakin muumilaaksolaista.
Hahmojen oikeat nimet olivat:

1. Haisuli
2. Nipsu
3. Nyyti
4. Taikuri
5. Hosuli
6. Poliisimestari
7. Näkymätön lapsi eli Ninni (kumpikin vastauksista kelpuutettiin)
8. Hemuli
9. Pikku Myy
10. Tiuhti ja Viuhti

Onnetar suosi kolmea kisailijaa ja muumeihin liittyvät palkinnon saavat kirjastosta noutaa:

Lassi Mäki
Sanna Kapanen
Silja Öysti

Onnea voittajille!

-iipu-

Vinyylin viemää

2010-09-01T11:07:00.002+03:00

Varisevat lehdet, Syysunelmaa, Syksyn sävel….nämä ja monet muut syysaiheiset kappaleet ovat ensi kertaa soineet korviini Niiltä Oikeilta Vinyylilevyiltä.

Löysin itseni viikko sitten katselemasta kirjaston vinyylivarastoa. Kyllä vaan – sellainenkin meillä on. Kun kesä loppuu ja lehdet tippuvat puista se tuppaa vetää mieleni matalaksi. Siksi päätinkin aloittaa jotain kesän lopun vastapainoksi. Kuningasajatus paukahti päähäni: Vinyylikauden avajaiset!

Avasin musavaraston oven ja ladoin hieman pölyyntyneitäkin LP-levyjä pinoon sillä mielellä että näitä täytyy laittaa näytille. Kipaisin Halpa-Halliin ja paiskasin ostoskoriin paalinarua, pyykkipoikia ja kaksi maitopurkkia (maitopurkit eivät liity tarinaan tai näyttelyyn millään tapaa).

Nyt kirjastomme lehtisalin seinustaa komistavat hienot ja ehkä jo unohdetut vinyylit värikkäine kansineen. Hienoa on ollut huomata että levyt ovat kiinnostaneet kirjaston asiakkaita ja on näyttelyä pitänyt jo täydentääkin kun levyt ovat menneet lainaan.

Johtopäätös : LP-levyt elävät ja voivat hyvin.

Tule kirjastoon muistelemaan miltä musiikki on näyttänyt!

-TimoN-

Kurikan kirjastojen kesän lukukisa päättyi!

2010-08-31T16:30:00.004+03:00

Kurikan ja Jurvan kirjastoissa kisailtiin hieman uudistetulla muotilla lukukampanjan merkeissä. Kisa oli tarkoitettu kaikille 1995 tai myöhemmin syntyneille lapsille. Ideana oli kerätä passeihin leimoja: aina yhdestä luetusta kirjasta sai yhden leiman. Passit leimattiin kirjastoissa kirjoja palautettaessa ja kun se tuli täyteen, sen sai jättää kirjastoon ja napata mukaan uuden. Satupasseihin leimoja keräsivät 2004 tai myöhemmin syntyneet lapset, lukupassia täyttivät 1995-2003 syntyneet lapset.

Kummassakin kirjastossa uudenlainen lukukampanja otettiin mainiosti vastaan: Jurvassa satupasseja palautettiin 35 kpl ja lukupasseja 24 kpl. Kurikassa satupasseja määräaikaan 16.8. mennessä oli
palautunut 27 kpl ja lukupasseja 46 kappaletta.

Onnetar suosi satupassien palkintojenjaossa seuraavia lapsia Jurvassa: Josefin Tiittanen, Miko-Matias Wörlund, Eetu-Oskari Wörlund sekä Leena Öysti. Lukupassia täyttivät onnekkaasti Jurvassa Mira Kakkuri, Vilma Peltola, Kyösti Sjöberg sekä Silja Öysti.

Kurikassa onnetar suosi seuraavia satupassia ahkeraan täyttäneitä: Elsa Luoma, Hertta Luoma, Tiia Kantoniemi, Tuuli Penttinen sekä Juho Saari. Lukupassiarvonta suosi seuraavia: Emil Ikäheimo, Emmi Keski-Nikkola, Petra Kuusisto, Elmeri Pohjois-Koivisto ja Viivi Tuomisto.

Kiitos kaikille lukukisaan osallistuneille ja onnea voittajille!

-iipu-

Terveisiä keskiajalta

2010-08-31T15:59:00.011+03:00

Kävin reilu viikko sitten keskiaikamarkkinoilla Hämeenlinnassa. Ihailin hevosturnajaisia ja silmänkääntäjän temppuja. Söin myös tosi hyviä lammasmakkaroita, hapankaalia, villisikaa ja nekkuomenoita.

Reissun jälkeen piti oikein tarkistaa, syötiinkö keskiajalla oikeasti näin hyvin. Kyllä vain - toki arvatenkin köyhimpien oli tuolloin turha rasvaisista makkaroista haaveilla.

Tutkija Hannele Klemettilän kirja "Keskiajan keittiö" on perusteellinen mutta eloisa katsaus ajan ruokakulttuuriin. Kohtuuteen pyrittiin, yltäkylläisyydestä haaveiltiin ja nälkävuosia pelättiin. Vähän yllättävää on se, miten monipuolinen suolaisten, makeiden ja tulisten makujen kirjo keskiajallakin oli käytössä.

Tallinnalaisen keskiaikaravintolan omistajat Jukka Blomqvist ja Auri Hakomaa ovat kirjoittaneet "Keskiajan keittiön salaisuudet" resepti- ja tunnelmakirjaksi. Aivan äkkiseltään kurikkalaisissa oloissa ei voi valmistaa vaikkapa nahkiaisia mausteviinikastikkeessa, mutta helpomminkin kokeiltavia reseptejä löytyy. Myös pienet triviat ovat mielenkiintoisia: olut oli keskiajalla erittäin yleinen juoma ja usein terveellisempääkin kuin kaivojen saastunut vesi. Lapsetkin saattoivat latkia litran olutta päivässä! Alkoholipitoisuudeltaan juoma tosin oli mietoa.

Vielä voisi tutustua Pirkko Jurvelinin "Keskiajan keittokirjaan" ennen kuin palaa takaisin arkeen ja makaronilaatikkoon.

Hauskaa makumatkaa kirjaston kautta!

-Paula R

Blogging Out: ttt

2010-08-19T10:36:00.003+03:00

Kivaa oli!
Näkemiin ja kiitos kaloista.
-ttt

Mustan viivan kauneudesta

2010-08-11T15:28:00.004+03:00

Valkoinen kappeli. Salaliitto. Murhamies, joka jäi elämään eurooppalaisessa alitajunnassa. Tuhansien reinkarnaatioiden ja variaatioiden tapahtumasarja. Synkeiden sumuisten katujen varjoissa kulkeva lehdistön lemmikki. Intiaani, lääkäri vai taiteilija, mutta kaiku jostakin syvältä syövereistä. Enemmän kuin mies, enemmän kuin nainen, enemmän kuin muut ja vähemmän inhimillinen. Ikoni. Myyttinen tositarina. Lontoon paholainen.

Eikä sitä koskaan saatu kiinni.

Yksi versio on kauniimpi, julmempi kuin muut. Se kerrottiin suuren pohjatyön päälle ja kuvitettiin rosoiseksi painajaiseksi. Mustien rattaiden kopina katukiveyksillä, kaasulyhtyjen valon kajo veitsen terällä, sydän kattilassa, silvotut, valokuvatut ruumiit, Hawksmoorin kirkkojen kouristuttavat julkisivut, ruutuikkunan takana pyhä Ganesha, vai tuskainen, epämuodostunut ihmisparka, ja hullut ja nerot historian hämäristä tulevaisuuteen ajelehtivat lukijan silmien edestä sensuroimattomina, alastomina ja julmina.

Huuruisen pubin sivupöydän ympärillä neljä naista neuvottelevat oman tuhonsa. Salainen vaimo karkotetaan kadotukseen aviomiehen syntyperän vuoksi. Erinykset ja Nemesis kaikken yllä, mustaa aikaa tanssiva Kali kaikessa. Vain kolme säästyvät: nimi, tekijä ja tarina. Viiden kärjen sisällä rituaali ja uuden vuosisadan alku. Lopussa kenties lohtua. Lopulta historian jäätävin verivana ja hyytävin nimipari - Whitechapel ja Jack.

Myytti, magia, fakta ja luonnosmainen kuvitus yhdistyvät fantastiseksi fiktioksi. Se on hyytävä. Se on tunnelmallinen. Anna viktoriaanisen Lontoon elää karmeudessaan ja kauneudessaan hetki mielessäsi, lue sarjakuva Helvetistä.

"The further we penetrated into this Whitechapel, the more our hearts sank. Was this London? Never in Russia, never later in the worst slums of New York, were we to see such poverty as in the London of the 1880s."
- Jacob Adler (wikipedia)

-ttt

Vihrein mies ja rahasta tappava

2010-07-29T10:40:00.005+03:00

Alan Moore, Stephen Bissette ja John Totleben
Rämeen olento
Egmont 2010

Jacamon ja Matz
Tappaja
Apollo 2010

Alan Moore tarttui kehnosti kaupallisesti menestyneen Rämeen olennon ohjaksiin 80-luvun alkupuolella. Se oli hänen likimain ensimmäinen työnsä amerikkalaiselle DC-kustantamolle. Se avasi hänen tiensä käsikirjoittajien kärkikastiin, eikä ansiotta. Rämeen olento, Swamp Thing, oli jotain täysin uutta. Se hylkäsi Comics Code-sensuurin ja sen kohde yleisö oli yksinomaan aikuiset. Mooren käsissä Swamp Thingistä tuli myynti- ja arvostelumenestys ja Mooren erinomaisuuden rohkaisemana DC hankki lisää eurooppalaisia, eritoten brittiläisiä, käsikirjoittajia sarjakuvilleen (mm. eräs vähemmän tunnettu Gaiman oli näitä herroja). Suomeksi Rämeen olento seikkaili Kalma -nimisessä lehtivainajassa 90-luvun alussa ja näistä sarjoista on Egmontin Rämeen olento lähes täysin koottu.

Rämeen olento -kokoelma koostuu juonilankojen sitomisosasta "Loose Ends", jonka kuvittajana toimivat Dan Day ja John Totleben, ja kahdesta kokonaisesta juonikaaresta, joissa kynään tarttuu Dayn sijasta Stephen Bissette. Suomalaiselle lukijalle häiritsevintä on taustalla kasvava tarina, jota ei suomeksi olla saatu (pessimistinä sanon, ettei koskaan saadakaan), mutta kun sen jättää huomiotta, on käsissä kaksi erinomaista tarinaa.

Mooren käsikirjoitus on (fanipoika!) erinomainen ja hänen henkilöhahmonsa ovat psykologisesti ehjiä ja uskottavia. Kuvituksesta olen kahta mieltä. Pääsääntöisesti pidän Bissetten ja Totlebenin kynänjäljestä, se on tunnelmallista ja synkkää, mutta useissa kohtauksista ei hevillä selviä mitä tapahtuu. Rämeen olento on klassikko, ensimmäinen Mooren sarjakuva, joka teki tietä uudenlaiselle valtavirtasarjakuvalle (Vartijat taisi olla se toinen). Mooren 80-luvun alun ideat ovat tuntuvat tuoreilta vielä lähes kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin.

Jacamonin ja Matzin Tappaja ei sitten maittanutkaan aivan samalla tavalla.

Tappaja kertoo tappajasta, joka tappaa rahasta ja sitten homma menee pieleen ja muuta vähemmän yllättävää tapahtuu. Persoonattoman ja epäsympaattisen murhamiehen nihilistinen, tylsä, kliseinen ja turruttava monologi säestää yhdentekevyyttä kahden ensimmäisen tarinan aikana taukoamatta. Viimeisessä osassa dialogin määrä moninkertaistuu, mutta vähästä se on helppoa, ja se tulee liian myöhään, eikä sarjakuva parane kuin minimaalisesti. Jacamonin kuvitus on tosin upean värikylläistä. Toiminnan kuvaus on sitten toista maata: se vaihtelee keskiverrosta todella huonoon.

Tappaja on olevinaan rankka. On murhia, paljasta pintaa ja välinpitämätön päähenkilö, joka tupakoi. Koko onnettomuuden kruunaa päähenkilön kanssa pahvisuudesta kilpailevat sivuhenkilöt ja koko opukseen tyystin kyllästynyt lukija.

Ps. Hyllystä löytyy myös Robert Crumbin Genesis, jota en lukenut, koska sen teksti vaikutti olevan lähes yhtä puisevaa kuin Tappajan, eikä sellaista kuukaudessa paljoa jaksa.

-ttt

Olipa kerran pieni tyttö ja uutisia maailmalta

2010-07-23T11:13:00.005+03:00

Mafalda on yksi kaikkien aikojen kauneimmista sanomalehtisarjakuvista. Sen huumori ei räisky kuin Lassin mielikuvitus, mutta se ansioituu erityisesti yhdellä yhteisellä tavalla vuosikymmeniä nuoremman klassikon kanssa - Mafalda omaa suuren sosiaalisen omantunnon ja käsittelee yhteiskunnallisia asioita suurella viisaudella, huumorilla ja myötätunnolla lapsilauman viattomalta näkökannalta.

Argentiinalainen Quino, oikealta nimeltään Joaquín Salvador Lavado, loi Mafaldan 60-luvulla. Sarjakuvassa soi Beatles, uutisissa puhutaan Neuvostoliitosta, U Thant johtaa YK:ta ja Mafaldaa ahdistaa ydinsodan uhka. Mafalda kommentoi pessimistinä uutisia ja katselee huolestuneena karttapalloa, inhoaa keittoa ja rakastaa Beatlesia. Jotta sarjakuva ei jäisi yksipuoliseksi kommentaariksi, Mafaldan ystävät tuovat erilaisilla asenteillaan värinsä ruutuihin, eikä heistä voi olla pitämättä. Myös aikuiset ovat merkittävässä osassa Mafaldan maailmaa, varsinkin Mafaldan omat vanhemmat: isä vaipuu epätoivon partaalle tyttärensä vaikeiden kysymysten äärellä, mutta perheen äiti pitää homman rauhallisesti aina kasassa.

Mafaldan kauneus on kuvien, aiheiden ja henkilöhahmojen rauhallinen vaikutelma, johon liittyy sen edustama aikakausi, mennyt maailma ja ikuiset aiheet. Beatles, Neuvostoliitto ja U Thant ovat poissa, Mafalda löytyy kirjastosta.

-ttt

Metsästysvinkkejä informaatikolta

2010-07-19T11:35:00.008+03:00

"We can't stop here. This is bat country."

Jos ei tililtäsi puutu pennejä, senttejä tai muuta valuuttaa, mutta olet ilman matkasuunnitelmaa ja arki tuntuu ahdistavalta sorsametsällä, niin tässä on lähes melko ison (vale) kalpean (totuus) metsästäjän (lue kirjastonhoitajan) sieltä täältä keräämiä matkakohteita kaikille niille, joiden liipasinsormea syyhyttää tai maailman näkemisen jano kalvaa.

Yhteistä kaikille seuraaville matkakohteille löytyy yhdestä ihmiskunnan yhteisestä tekijästä - meidän ylittämättömästä kyvystämme mokailla raskaasti.

Pakkaa varusteesi, ja koska matka on pitkä, kannattaa aloittaa läheltä. Mörkön saarella rakkaassa Ruotsissa asustaa Hörningsholmin linnassa kreivi Carl Bonde, jonka toimet ovat aloittaa luokkasodan tuossa vanhassa kuningaskunnassa, mutta rehti metsästäjä ei siitä piittaa, vaan ilmoittautuu yhdelle herra Kreivi Bonden metsästysretkistä. Metsästyksen kohde on suuri herkullinen tuholainen Sus scrofa, eli villisika. Obelixin herkku aiheuttaa Ruotsissa sen verran tuhoja, että kreivi Bonde haistoi rahaa ja päätti kasvattaa varta vasten niille kauraa pelloillaan. Luokkasodaksi bisnessidea muuttui, kun paikalliset jyväjemmarit eivät tykänneet yhtään siitä, että villisiat osoittautuivat anarkistisiksi otuksiksi eivätkä syö vain omalta lautaseltaan. Sikojen määrä on kasvanut nollasta satoihin tuhansiin kolmessakymmenessä vuodessa. Jos siis et malta olla menemättä sikametsään, siis suuntaa Ruotsiin. Kärsivälliset saavat kyllä ennenpitkää ampua käyrähäntiä kotipihaltaan, sillä sika näyttää leviävän lämpöisten talvien myötä.

Sian lihaan kyllääntyneet suuntaavat seuraavaksi Afrikkaan räjäyttelemään miljoonakutojia ja haavittelemaan hyttysiä (kavereille äänekäs hiphoppari Mos Kiitto). Miljoonakutojaa ei ole koolla pilattu, eikä ole hyttystäkään, mutta niitä on paljon. Niitä on todella, todella paljon. Miljoonakutojien pesäyhdyskuntia todellakin paukautellaan dynamiitilla taivaan tuuliin, mutta se ei ole edes sormen heristys kokonaiskantaan. Urheilumetsästäjälle siis vallan mainio matkailukohde, meille nälkäisille metsästäjille dynamiitti on turhan tujua hommaa. Hyttysistä tehdään pihvejä, niissä on kuulemma moninkertaisesti enemmän proteiinia kuin samankokoisessa jauhelihapihvissä, lisäksi hyttyspihvit näyttävät aivan verilätyiltä, mikä on ehdoton plussa.

Koska miljoonakutojien ja hyttysten metsästys on varsin työlästä kunnon ateriaa ajatellen, suuntaamme vapauden valtakuntaan Yhdysvaltoihin, jossa Mississippijoessa uiskentelee meidän mestästysreissumme neljäs kohde: aasialaisperäinen hopeakarppi. Tulvien vuoksi kasvatusaltaista karannut ja joen vallannut hopeakarppi on laiskojen ja kestävien kalamiesten paras kohde, se nimittäin loikkii parhaimmillaan parisen metriä vedenpinnan yläpuolelle. Kala on myös suhteellisen kookas, joten yksi reissu tuo helposti kuukauden verran kiduksekasta lautaselle. Että miten moista vonkaletta voi vaivatta kalastaa? Ajamalla jokea pitkin moottoriveneellä. Muistakaa pukea kypärä pääkoppanne suojaksi.

Vinkkisarjan viides kohde löytyykin hieman kuivemmilta seuduilta, Australiasta. Koska ihmiset tiesivät, että Australia on parhaimmillaankin vain hieman kuivempi kuin verovirasto, he kävivät pohtimaan mahdollista kulkuneuvoa, joka kestäisi moisia kelejä, koska eihän ihminen nyt jalan viitsi matkustaa, ja päätyivät Camelus dromedariukseen eli dromedaariin, tuohon yksikyttyräiseen aavikonlaivaan. Kameli toimi vallan hyvin kulkupelinä, kunnes tekniikka ajoi sen ohi, sitten se ajoi muun eläinkunnan ohi ja voi hyvin. Niinkin hyvin, että Australian hallitus tuli kateelliseksi ja antoi 6000 kamelin tappokäskyn. Aavikon laivasta tuli aavikon vaiva, kuin kihti. Laiskemmat metsämiehet ottavat alleen hulilupterin eli helikopterin kuin eräskin varapresidenttiehdokas ja käyvät ampumaan ilmasta otuksia, nälkäiset metsämiehet suhtautuvat metsästykseen hieman toisin. Dromedaari saapui Australian takamaille 1840 ja niitä on nyt miljoonan luokkaa ja kanta kaksinkertaistuu joka yhdeksäs vuosi.

Reput täynnä lihaa onkin sitten mukava palata mokienkorjausretkeltä kotiin, lyödä väsyneet jalat olohuoneen pöydälle ja huokaista miten mahtavaa onkaan, ettei mikään ole niin pysyvää kuin tahattomat ihmiskunnan kömmähdykset.

Metsästäjä elää niistä, ellei niitä itse aiheuta.

-Yours Truly The Late Great White Hunter S.T.T.T. "News" Thompson

Helle hyväilee - ja kirjastolaiset hikoilee

2010-07-06T10:49:00.005+03:00

Suomi on nirvanassa. Kolmekymmenen asteen hellelukemat saavat meidät, katajaisen kansan jurot edustajat sekaisin, jopa hämmennyksiin. Kauanko tätä jatkuu? Tämä viikko? Koko kesä? Säätiedotuksia seurataan silmä tarkkana ja korva pitkällä. Ne jotka lomailevat, suavat naatiskella koko rahan eestä, haastelisi savolainen. Totta joka sana.

Onneksi kirjastolaiset pitävät asiakkaistaan huolen helteidenkin aikaan, ovemme ovat auki koko kesän. Ja tapahtumiakin riittää : kirjastoauto kurvailee kahtena tiistai-iltana kurikkalaisten iloksi torille ja Meijerin rantaan. 6.7. klo 18-20 torilla vietetään tori-iltaa lasten naamiaisteemalla ja 13.7. kirjastoauto parkkeerataan Meijerin rantaan samaan aikaan. Tuolloin ohjelmassa on lasten piknik-ilta, kukin omin eväin ja viltein varustettuna. Kirjastoautosta voi lainata sopivaa kesälukemista ja vanhan kirjastokortin voi samalla vaihtaa uuteen, upeaan Krannit –kirjastokorttiin. Ja kaikki tämä ilmaiseksi! Ja sikäli mikäli pikkukolikot painavat liikaa shortsien takataskussa, myymme edullisesti kirjastosta poistettuja kirjoja kumpanakin iltana.

Satu- ja lukupasseja saa täytellä koko kesän aina 16.8. saakka. Siihen mennessä kirjastoon palautetut passit osallistuvat kivojen palkintojen arvontaan. Passisi voit noutaa joko kirjastosta tai kirjastoautosta. Passeja täytellään niin Kurikassa kuin Jurvassakin.

Satuilua ja loruilua on luvassa Kurikan ja Jurvan kirjastoissa piknik-teemaisesti heinäkuun lopulla. Kirjaston nurmikolle voi tuoda oman viltin ja eväitä, ja samalla lauletaan, leikitään ja luetaan tarinoita. Jos taivaalta ripsahtaa vettä, pidetään piknik kirjaston sisätiloissa.
Kurikassa piknik pidetään torstaina 22.7. klo 11 ja Jurvassa perjantaina 23.7. klo 11.

Nautitaan ihanasta, lämpimästä Suomen suvesta – nähdään kirjastossa!

-iipu

Metallista suunnistusta Suomen suvessa

2010-07-02T10:16:00.021+03:00

Varoitus: seuraava teksti on kirjoitettu musiikillisesti sietämättömän rajoittuneesta näkökulmasta. Dinosaurukset tulevat myös kolistelemaan esiin.

Metalli kirskuu suomalaisessa suviyössä edelleen kiitettävästi, vaikka kuumin "hevibuumi" onkin tainnut jäädä taakse. Enää ei jokainen hirvenpään mittainen mopopoika tule vastaan Anthrax-paidassa sormet "hevitervehdykseen" kipsattuina. Mikä helpotus meille syksystä syksyyn raskasta elämää viettäville.

Nyt lähdetään loppukesäksi reissuun festarireppu täynnä paksuja kirjoja ja aivot analyysivalmiina. Lopusta löydät luettelon, josta näet mitä pitää pakata mukaan.

Metallica ei tule tänä kesänä Suomeen lainkaan, mutta eroahdistusta helpottamaan löytyy onneksi useampia teoksia, joissa kerrotaan Cliff Burtonin kuolemaan johtanut onnettomuus ja Enter Sandmanin synty.

Thrash-metallin toisesta suuruudesta Megadethistä (Tuska-festivaali, Helsinki 4.7.) ei ikävä kyllä löydy luettavaa yhtä hyvin. Joel McIverin "Metallica"-opuksesta voi kuitenkin selvittää pääkohdat myös siitä, miten Dave Mustaine käväisi varhaisessa Metallicassa, sai potkut oikuttelunsa vuoksi ja oli asiasta katkera seuraavat 20 vuotta. Ainakin. Siis sama mies, joka on luonut maineensa loistavilla riffeillä, terävillä sanoituksilla ja ikioman bändinsä keulilla. Mustainen mutkikkaista mielenmaisemista tietäisi mielellään lisääkin, mutta täytyy vain odottaa että joku riittäväinen paksunahkainen uskaltautuu Megadethin biografistiksi.

Thrashin neljään suureen lukeutuvat myös Slayer ja Anthrax (Sonisphere, Pori 8.8.), joista Slayer on jo saanut suomennetun historiikkinsa. Kirjan tekijänä on samainen Metallica-historioitsija Joel McIver, joten Metallica-kirjan lukenut pääsee solahtamaan varsin tuttuun sabluunaan.

Thrash-kuninkaat eivät suinkaan ole olleet puhtoisia poikia, mutta risaisten farkkujen ja runttaavan musiikin ohella he ovat halunneet julistaa asennettaan sanoituksilla, joihin on ainakin haettu yhteiskuntakriittisiä teemoja. Jos taas halutaan vaihtaa bailuvaihde häpeämättömästi viitoselle ja antaa länsirannikon auringon helliä pörröisiä kutreja, meille tarjoutuvat Slash (Ruisrock, Turku 11.7.) ja etenkin Mötley Crüe (Sonisphere 8.8.). Näiden herrojen elämäkerrat tosin kertovat jo kovinkin karua kieltä siitä, mitä seuraa sitten kun bileet ovat ohitse. Kuten ruumiita ja vuorokausia vaatekomerossa.

Sekoilusta pitkän oppimäärän on suorittanut myös Ozzy Osbourne (Ruisrock 9.7.), jonka tarinaa on dokumentoitu jo useassakin kirjassa. Jos ottaa rinnakkaislukuun vaikkapa tuoreen "Minä, Ozzy" -elämäkerran, vaimon Sharon Osbournen elämäkerran ja meille jo kovin tutuksi tulleen Joel McIverin Sabbath bloody Sabbath -kirjan, huomaa että hyvä juttu voidaan kirjoittaa vieläkin paremmaksi ainakin kolmella eri tavalla.

Ozzysta on tullut vanhemmiten lähes raitis ja miltei säntillinen, kuten myös kauhurockin isoisästä Alice Cooperista (Sonisphere 8.8.). Elämäkerta valottaa, millaiset ovat olleet Cooperin 12 askelta golfaddiktiksi. Huh.

Onneksi meillä on myös aina luotettava ja lähinnä urheiluun addiktoitunut Iron Maiden (Sonisphere 8.8.). Mick Wallin "Run to the hills" -biografia on hiukan turhankin siloteltu ja virallinen. Sen sijaan Ross Halfinin "Iron Maiden" -valokuvakirja kertoo "ihan tavallisten brittijätkien" yhtyeestä paikoin enemmän kuin tuhat sanaa.

Jos olet jäänyt suremaan Deep Purplen Suomen-keikkojen peruuntumista, voimme lohduttaa sinua sillä, että Kurikan kirjastoon hankittu ihan ensimmäinen blu ray-levy on - TA-TA-RAA - Deep Purplen "Live at Montreux"! Menivät sitten samaan paikkaan sen äänittämään, missä kerran Purplelta äänityspaikka poltettiin. Lisätiedot kappaleesta Smoke on the water.
Raskasta suvea!

Hirmusen hevihenkinen kesälukemisto (kaikki löytyvät Kranneista!):

Cooper, Alice: Alice Cooper, golfhirviö : rokkarin 12 askelta golfaddiktiksi

Halfin, Ross: Iron Maiden

Halfin, Ross: Metallica kuvina

Ingham, Chris: Inside Metallica : tarinat laulujen takana

McIver, Joel: Metallica : thrashtitaanien matka maailman mahtavimmaksi metallibändiksi... ja mitä sitten tapahtui

McIver, Joel: Sabbath bloody Sabbath

McIver, Joel: Slayer

Mötley Crüe : the dirt = Törkytehdas

Osbourne & Ayres: Minä, Ozzy

Osbourne, Sharon: Täysillä : omaelämäkerta

Sixx, Nikki: Heroiinipäiväkirja

Slash & Anthony Bozza: Slash

Wall, Mick: Iron Maiden : Run to the hills

-Paula R

Kuvitus: ttt

Kranniis on kaikki paremmin

2010-07-01T11:23:00.003+03:00

Musiikillisia tuntosarviani alkoi kuumottaa ja aistin voimakentässä jotain outoa. Asiaa hetken tutkittuani huomasin että Krannit-kirjastojen musiikkivalikoimasta löytyi jotain uutta, jotain hyvää, jotain erikoista ja jotain kaipaamaani. Kirjauduin Arenaan ja laitoin Kauhajoen kirjastosta tilaukseen My country Vol.1 albumin. Levyn kansi povaa suurin elkein: The Greatest Country Music On The Planet.

Musiikin suurkuluttajana odotin tietenkin paljon tältä tupla cd-kokoelmalta. Vapisevin ja innostunein sormin laitoin ensimmäisen levyn soittimeen, asetin kuulokkeet korvilleni ja painoin PLAY-nappia. Komeus pamahti käyntiin perinteisellä nykypäivän countryllä, Kenny Chasney : Don´t happen twice –kipaleella. Pehmeä startti laittoi jo odottamaan mitä tuleman pitää. Mitä pitemmälle levyä kuuntelin sitä tyytyväisemmäksi tulin, eikä mennyt montaakaan minuuttia kun huomasin oikean jalan varpaani läpsyttävän lattiaa musiikin tahtiin. The Greatest Country Music On The Planet– lause saattaa olla hyvinkin totta.

Kokoelmalevy sisältää meille suomalaisille melko tuntemattomia artisteja tunnettujen tähtien seassa. Mikäli vähääkään on kuunnellut kyseistä genreä tai sattunut katsomaan YLE tv1:n kerran vuodessa lähettämää Country Music Awards –gaalaa on esiintyjissä ja kappaleissa paljon tuttua. 32 kappaleen paketti sisältää hyväntuulista musiikkia, joka sopii ehdottomasti kesään ja tarkemmin mietittyäni tilanteeseen kuin tilanteeseen. Tunnetuimpia artisteja levyllä ovat Carrie Underwood, Tim McGraw, Brad Paisley, Brooks & Dunn ja tietenkin Country musiikin jättiläinen Alan Jackson.

Yhteenvetona voinkin sanoa että, My Country -tupla cd on tasaisen hyvä paketti ja loistava läpileikkaus nykypäivän country musaan. Suosittelen lämpimästi tutustumaan. Levy löytyy Kauhajoen ja Isojoen kirjastoista.

Nostan stetsonini ilmaan ja huudan, ”JIII-HAAAA”.
-TimoN-

Summer top 5

2010-06-22T11:26:00.003+03:00

Musiikki, tuo tunteisiin vaikuttava nautinto. Istuksin kirjastossa ja katselen ulkona kesälomalaisia hellivää auringonpaistetta ja radiosta pärähti soimaan hurjan hyvä biisi. Se toi mieleeni kesän ja päättymättömät nuoruuteni kesäyöt. Läksin miettimään mitkä 5 kappaletta kuuluvat ehdottomasti lähestyvään Juhannukseen. Pitkän ja vaikean pohdinnan jälkeen päädyin kahteen eri listaan.

Oma Juhannusmusa top 5
("coolin" kaverin versio)

1. Joe Cocker : Summer in the city
2. Beach Boys : California dreaming
3. Bananarama : Cruel summer
4. Texas : Summer son
5. Bryan Adams : Summer of 69

Totuus Top5
(en olekkaan niin "cool" mitä haluaisin)

1. Reijo Kallio : Suvivalsi
2. Juha Vainio : Juhannustanssit
3. Veikko Ahvenainen : Rantakoivun alla
4. Mini : Kukki tuomi ja tuli juhannus
5. Kake Randelin : Juhannus yö

Näistä se kesä tulee mieleen ja nämä kuuluvat ehdottomasti Juhannukseen.
-TimoN-

Karmeita kauhujen kakaroita!

2010-06-22T08:15:00.009+03:00

Kauhukakaraperinne elää edelleen sarjakuvissa. Se on katkeamaton lenkki suoraan Wilhelm Buschin 1865 tekemästä Max ja Moritz -kuvakertomuksesta, jossa pahanilkiset pojat tekevät julmuudessaan kauhuelokuville helposti pärjääviä kepposia. Ensimmäiset sanomalehtisarjakuvat, Hogan's Alley/Yellow Kid ja maailman pitkäikäisin sarjakuva Kissalan pojat, ottivat kauhukakarat aiheikseen. Niiden suosio oli huima ja keppostelevat keskenkasvuiset ovat kirmanneet ruutujen sisällä siitä asti, usein joku kiukkuinen uhri perässään. Perinteen maineikkain ja parhain on Bill Wattersonin Lassi ja Leevi, jonka kaltaista suosiota, eikä laatua, ole sitä ennen, eikä sen jälkeen, sanomalehtisarjakuvassa nähty.

Aikojen saatossa kauhukakara on säilyttänyt tietyt ominaispiirteensä ja omaksunut sujuvasti uusia. Kauhukakara on aina kauhukakara: ympäristöstä, ajasta, sosiaalisesta asemasta ja perhesuhteista huolimatta. Kauhukakara selviytyy kaikista vaikeuksista silkalla asenteella. Estottomassa, mutta viattomassa häirikössä on jotakin sympaattista ja pysyvää. Lukija antaa pienet pahantahtoisuudet herkästi anteeksi, kunhan keppostelija joutuu vastuuseen. Poikkeuksena tosin, kun kepposen kohde on ilkeä ja ylimielinen ja selkeästi ansaitsi oppitunnin.

Kauhukakara toimii erehdyksen ja rangaistuksen kehässä ja kokee fyysistä kipua, koska kauhukakaraa ei kukaan onnistu alistamaan. Kauhukakaralla on silmä mustana, mutta leuka pystyssä ja uusi kolttonen mielessä. Mäjähdykset, räjähdykset, läiskähdykset, potkut ja parahdukset säestävät kauhukakaran kiivasta elämää kaiken uuden ja ihmeellisen keskellä.

Ja mikään ei ole niin ihmeellistä kuin sukupuoliasiat.

Kauhukakaraperinteen ranskalaiset jatkajat, Titeuf ja Pikku Piko, toimivat rohkeammilla areenoilla kuin konservatiiviset ameriikan serkkunsa. Mille ei Yhdysvalloissa uskalleta vitsailla, hekotellaan avoimesti vanhassa Euroopassa. Koska kauhukakarat ovat useimmin poikia, kuten tekijänsäkin, on maailman ihmeellisin asia yleensä nainen. Kun tietämättömyytensä sokaisemat, sosiaalisesti kömpelöt pojat yrittävät ottaa selvää suuresta arvoituksesta aivottoman innokkaan uteliaisuutensa ruokkimana, voi lähes kuulla miten heidän pyöreissä kalloissaan surisevat vuvuzelat kuin ampiaiset ennakoiden katastrofia. Aina ei kuitenkaan kohtalo ole julma, sillä silloin tällöin sinnikkyys palkitaan päätä pyörittävällä pusulla poskelle. Pitäähän pyrkimykset palkita välillä, muuten matka tyssäisi tyystin.

Kaiken munillepotkimisen ja kommunikointikompuroinnin jälkeen niin Titeuf kuin Pikku Pikokin virnuilevat leveästi. Elämä on enimmäkseen kamppailua, mutta uteliaat oppivat ja jos ei jatka eteenpäin, ei pääse perille. Sarjakuvien kauhukakarat selviytyvät. He ovat sinnikkäitä, sitkeitä ja määrätietoisia ja, vaikka vanhemmilleen harmaita aiheuttaisivatkin, palkitsevia, sillä mikään ei ole hauskempaa kuin kasku kauhukakarasta, paitsi muisto.

Kauhukakaruus on maailmanlaajuinen ilmiö. Sen eurooppalaiset jatkajat eivät häpeä kuulumistaan tähän dynaamisen uusiutuvan energian jatkumoon, jonka lukijat eivät väsy, lopu tai lakkaa nauramasta, kuten eivät kauhukakaratkaan.

-ttt

Ja blogin nimeksi tuli:

2010-06-03T14:08:00.005+03:00

Ääniä kertyi yhteensä 84 ja voittajaksi selvisi Plokkari 34 äänellä. KurKi pisti tiukasti hanttiin 30 äänellä ja Pointti hävisi vaalit 20 äänen saaliillaan.

Ugh, kirjaston käyttäjät ovat puhuneet.

Onnea arvonnan voittajille!

t.ttt

2010-06-02T09:07:00.011+03:00

Mikko Ketola & Anssi Rauhala
Professori Anni Isotalon tutkimuksia
Marian Koodi
Valkoisen meren timantit
Bosporin helmi
Vatikaanin vanki
Minerva (2006, 2006, 2007, 2009)
Kranneista

Ketolan ja Rauhalan Isotalon tutkimuksia sarjan ensimmäinen osa ilmestyi Da Vinci -koodin pahimman buumin aikaan. Marian koodin kulmassa komeilee häpeilemättömänä mukaelma Da Vincin Vitruviaan miehestä, jota kiertää teksti: Suomalainen Da Vinci mysteeri. Mies näyttää peukkua kaikilla neljällä kädellään: "Älä ota tätä vakavasti." Muiden albumien kansissa ei Da Vinci-koodilla hehkuteta. Ne kaikki henkivät tietynlaista perinteellisen eurooppalaisen seikkailusarjakuvan henkeä.

Tekijöiden saamat vaikutteet on aistittavissa helposti. Rauhala on jopa omistanut sivun 38 Bosporin helmessä François Walthérylle, lentoemäntä Natashan luojalle. Walthéry-vaikutteet ovat Rauhalan kynässä muutenkin ilmeiset. Ketola on kirkkohistorian dosentti (mm. kirjoittanut opuksen Opus Deist ä) ja hän vaikuttaa saaneen oppinsa Indiana Jones- sekä James Bond-elokuvista Da Vinci-koodin lisäksi.

Kirkkohistoria on läsnä Isotalon kaikissa tutkimuksissa, mutta ei läheskään yhtä etäännytetysti kristinuskosta kuin Indyissä. Paavit ja muut kirkonkihot pärstäilevät ruuduissa ja ottavat aktiivisesti osaa tarinaan. Epäuskottavuuden rajoja ei vain kolkutella, niiden läpi kävellään. Aihepiiri ei ole ongelmaton, eikä Ketolassa ole rohkeutta käsitellä sitä ennakkoluulottomasti. Koko sarjaa vaivaa sinisilmäinen ja mustavalkoinen munattomuus. Se kätketään leppoisan naiivilla asenteella. Etelä-pohjaaset sukulaaset keokätköölevät ittensä Venäjälle täysin selittämättömästi, kuin sammakko taskussa, ja vainajat Mannerheim ja UKK juonivat timantteja Neuvostoliitosta Turhapurojen tyyliin, mutta vailla hilpeää anarkistisuutta. Iso Paha Globus Dei on raha-valta-uskovainen järjestö, jonka suojelupyhimys näyttää olevan Pontius Pilatus, koska oikeilla kirkoillahan ei ole mitään intressejä rahan ja vallan akselilla. Vatikaania pahiten rasittava ongelma on tietysti naisten asema kirkossa, joka saa kardinaalit käymään turpakäräjiä keskenään.

Rauhalan kuvitus on pääsääntöisesti hyvällä mallilla: taustoihin on perehdytty, hahmot ovat ilmeikkäitä ja cameot tunnistettavissa, tosin toimintakohtauksissa ei ole mitään vauhtia. Suurimmat ongelmat ovat Ketolan tarinankerronnassa. Konservatiivisesta ruutujaosta ei poiketa kuin kerran pari ja useimmin ontuen, eikä dialogi tunnu missään vaiheessa todelliselta, paitti pohojalaasten kans toimitelles, silloon ku mitää juonta ei eres pyriitä viemähän tialokilla etehempäin. Se on sääli, sillä kirkkohistoriaan liittyvät knoppitiedot ja tutkimusten kohteet ovat mielenkiintoisia.

Rasittavinta sarjassa on kuitenkin "Isossa Pahassa Myrskyävässä Linnassa On Iso Paha Järjestö Jolla On Iso Paha Pomo" -kliseen rehaaminen mukaan kuvioihin Valkoisen meren timanteissa. Globus Dein motiivit ovat lahjattomasti kirjoitetun hatarat, eikä sen toimintatavoissa ole mitään järkeä. Marian koodissa Globus Dei oli kasvoton järjestö, joka toimi jännitteenä paljon paremmin ilman valko- tai vaalea-tukkaista Päävihollista. Antagonistin hiustenvärin hienoinen muutos on vielä pientä, mutta Paavin muodonmuutos kahden sivun välillä Ratzingeristä joksikin muuksi on suorastaan naurettavaa.

Valkoisen meren timantit on muutenkin sarjat rumin tekele. Se on niin kiireessä hutaistun oloinen, että silmät alkavat vuotaa. Sen tarina on kömpelö, juonenkuljetus raahaavaa ja kuvituksessa on keskeneräisyyttä varsinkin albumin loppuosassa: lyijykynäluonnokset näkyvät, tekstityksen apuviivat on pyyhkimättä ja väritys vaihtelee hyvästä luokattomaan sekä taustoja ei ole keritty enää piirtää. Valkoisen meren timantit ilmestyi samana vuonna kuin Marian koodi, joka on ensimmäinen ja samalla sarjan paras. Ne muodostavat vastakohtien parin hyvästä todella huonoon. Toinen on huoliteltu ja viimeistelty, toinen kiireessä kyhätty. Onneksi albumien laatu normalisoituu Timanttien rimanalituksen jälkeen.

Valkoisen meren timanttien takakannessa mainitaan, että Anni Isotalo on neuvokas sankari. Sitä ei käytetä enää seuraavissa kahdessa albumissa ja syystä. Mitä neuvokasta on sankarissa, jolle hätätilanteissa kaikki tarvittavat tiedot ja auttajat tulevat järjestään deus ex machina, pahimmillaan täysin selittämättömästi kuin koiralauma puskasta puskaan, tai kömpelösti selittäen? Ainoastaan yhdessä kohtaa Isotalo panee konnille kampoihin, mutta ei voita sitäkään tappelua ilman auttavaa kättä, muista ongelmista hänet pelastetaan tavalla tai toisella, selitykset tulevat latteasti lautasella ja älylliset oivalluksen hetket ovat noloja ja harvassa.

Marian koodissa on sarjan kirkkain hetki: toistuma, joka sitoo tarinan historian ja nykyisyyden, ja parhaimmat lohkaisut Da Vincin koodi -turistimatkalla olevien suomalaisten toimesta sekä hauskin viittaus, kun Da Vincin Viimeistä ehtoollista lainataan. Isotalon tutkimuksissa on muitakin pikku detaljeja, joista erikoisin on, että Anni Isotalon kirjoittama kirja on omahyväiseltä tuoksahtavasti sama, jonka Ketola on kirjoittanut itse.

Lukiko nämä mielellään? Rauhalan kuvitus on oivaa, jotkin Ketolan ideat toimivat, mutta ainoastan Marian koodi on oikeastaan hyvä, kaksi muuta menevät ajantappona ja Timantit voi lukea vastalääkkeenä, jos on saanut yliannostuksen laatua.

-ttt

Blogimma saa uuren nimen!

2010-06-01T10:01:00.005+03:00

Kirjaston blogin nimiehdokkaat on ny valittu. Pointti, KurKi, Plokkari voittivat kirjastolaaset puolelleen. Äänestys o' käynnissä vain tänään pääkirjastossa, Jurvassa ja autoissa. Kävääse äänestämässä ja niin osallistut arvontaan. Palkintoona: Krannit paitoja ja kasseja.

(niistä tykkää grannitikatkin)
-ttt

2010-05-17T10:13:00.004+03:00

Alan Moore & Kevin O'Neill
Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga
1910
Egmont (2010)

Alan Mooren ja Kevin O'Neillin Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga kuuluu lempilukemistooni. Moore on yhdistänyt valikoidut viimevuosituhannen alun ja sitä edellisten vuosituhansien seikkailu, kauhu ja tieteistarinoiden hahmot mielikuvituksekkaalla tavalla yhdeksi joukoksi taistelemaan Englannin puolesta makaabereissa vanhoja seikkailukertomuksia kunnioittavissa adaptaatioissa mm. H.G.Wellsin Maailmojen sodasta. O'Neillin tunnistettava, kulmikas, ohuita viivoja suosiva tyyli saa henkilöt eloon ja herran kynä visioi hurjia arkkitehtonisia ihmeitä. Kuvitus palvelee tarinaa erinomaisesti. Se ei ota itseään turhan vakavasti. O'Neillin hahmot ovat karrikoituja, dynaamisia, karuja, rajuja ja groteskeja. Toisenlaisella kuvittajalla Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga ei toimisi läheskään yhtä hyvin.

Odotin siis 1910:ää varsin innolla ja niinhän siinä käy, että jos jokin asia muuttuu edellisistä osista, se melkein pilaa koko uuden lukukokemuksen. Ei Hydeä, ei näkymätöntä miestä, hurja mustapartainen Nemokin vain vilahtaa sivuilla vähemmän hurjana ja mustapartaisena ja suurmetsästäjä Allan Quarterman, tuo luiseva nisti, on nuorentunut ja kadottanut edellisissä osistaan tutun persoonallisuutensa ja kokenut jonkinasteisen arvonalennuksen tylsän sivuosan esittäjäksi. Bram Stokerin Draculasta tuttu Mina Murray on sensijaan säilynyt ennallaan. Joukkoon on liittynyt ennustaja Carnacki, kuolematon Orlando ja mestarivaras Raffles. Näistä ainoastaan Orlandossa on vivahteita edellisistä särmikkäistä ja persoonallisista jäsenistä. Liiga ei ole sama kuin ennen, eikä yllä samalle tasolle henkilökaartiltaan. Se on vaikea pala niellä.

1910:n pitää lukea ennakkoluulottamalla asenteella, mutta ei sekään kaikilta ongelmilta pelasta. Tarina alkaa ja kulkee erilaisten saapumisten kautta Lontoossa. Ensiksi Liiga lähtee ottamaan selvää maailmanlopun enteen perään Carnackin unen motivoimana. Siihen liittyy erään Kuulapsen saapuminen. Liiga törmäilee aiheen tiimoilla, eikä etene, mutta saa vihjeitä. Seuraavaksi Lontooseen saapuu Whitechapelin murhat tehnyt merimies, joka aloittaa harrastustoimintansa uudestaan. Samaan aikaan Nemon perillinen tulee Lontooseen ja jää satamaan työläiseksi. Lopuksi saapuu Nemon alus: Nautilus. Kaiken taustalla soi Kurt Wellin säveltämä Kolmen pennin ooppera, jonka lyriikoita hahmot tämän tästä "laulavat". Lyriikat eivät toimi sarjakuvissa. Idea epäonnistuu odotetusti, mutta jos sattuu Kolmen pennin ooppera käsiin ja lukee sen soidessa taustalla, tunnelmasta tulee aika erikoinen.

1910:ssä on mielestäni kolme vikaa. Liigan uudet jäsenet eivät ole edellisten vertaisia, laulut eivät toimi ja koko opusta vaivaa selkeä esiosamaisuus. Itsenäisenä tarinana 1910 on heikko, preludina se voi toimia paremmin. Lukijan epäonneksi seuraava osa valmistuu sitten kun valmistuu ja sitten sen suomennosta saa odottaa hieman lisää.

Ongelmista huolimatta pidin Kerrassaan merkillisten herrasmiesten uudesta osasta. Dialogi ja rytmitys on tuttua laadukasta Moorea. O'Neillin kuvitus onnistuu ja Lontoon satama on kuin yksi tarinan henkilöistä. Vino tunnelma ja lukijaa aliarvioimaton tarina sekä erikoiset kohtaamiset kantavat 1910:n massan yläpuolelle ja minä haluan vieläkin lukea näitä lisää.

-ttt

ps. Sitä elokuvaa ei ole olemassa.

Murjottaja ja klovni

2010-05-05T15:41:00.021+03:00

Bloom, Jerry:
Musta ritari Ritchie Blackmore
Like 2009.

Osbourne & Ayres:
Minä, Ozzy
Like 2010.

Kun John "Ozzy" Osbourne vielä ulkoilutti kenkäänsä narussa koiranpennun korvikkeena, Richard "Ritchie" Blackmore oli jo herättänyt suurta huomiota kitaristintaidoillaan. Silti näillä brittiläisen raskaan rockin legendoilla on ikäeroa vain muutama vuosi. Ozzyn tie musiikin legendaluokalle on vain ollut huomattavasti kivisempi.

Hiljattain ilmestyneet elämäkertakirjat ovat yhtä erilaisia kuin herrat itse. Blackmoren vaiheet on kirjannut toimittaja Jerry Bloom, joka ei malta olla kerskailematta knoppitietoudellaan (lähes jokasivuiset alaviitteet) sekä kohtaamisillaan itse kitaristin kanssa. Hän on myös suhtautunut hommaansa niin perusteellisesti, että on käsitellyt lähes jokaisen viisikin minuuttia Blackmoren kanssa soittaneen muusikon taustat. Kohde itse ei ole avustanut kirjan teossa.

Spinal Tap -meininkiä kirjasta ei puutu: muusikot saavat kenkää Blackmorelta ennen kuin ehtivät edes lavalle, Rainbow-yhtyeen sateenkaari ei mahdu keikkapaikoille ja Blackmoren työntekijät etsivät herralle yöseuraksi keikkapaikan kulloinkin rintavimman naisen. Vanhemmiten tuittupäinen kitaristi sentään hieman seestyy. Deep Purple vaihtuu keskiaika-vaikutteista musiikkia soittavaan Blackmore's Nightiin, mutta edelleen keikalle keksitään vaatia vaikkapa kasa heinäpaaleja, jos siltä tuntuu.

Ozzy taas on ollut itse kertomassa vaiheitaan Chris Ayresin avustuksella. Oli pahasta lukihäiriöstä kärsivän Ozzyn todellinen osuus kirjanteossa mikä hyvänsä, rockin kahjoimman miehen ääni tuntuu tekstissä väkevästi. Hauskimmillaan Ozzy on kuvatessaan nuoruusaikojaan Astonin ankeassa teollisuusmiljöössä. Kukapa olisi uskonut, että lähes lukutaidottomasta, kiusatusta kengänulkoiluttajasta, joka oli murtovarkaanakin lahjaton, tulisi hevin pioneeriyhtyeen jäsen ja lopulta multimiljonääri?

Maineen, rahan ja päihteiden turmelus oli Black Sabbathin jälkeen koitua Ozzyn kohtaloksi, mutta kaikesta huolimatta hän loi menestyksekkään soolouran. Ozzyn hevosenkenkinä ovat olleet lahjakkaat kitaristit (traagisesti surmansa saanut Randy Rhoads ja Zakk Wylde) sekä hypertarmokas vaimo Sharon. Niin, kirja on silti hyvä muistutus siitä että Ozzy on paljon muutakin kuin tositv-sarjassa kompuroinut höpsö isähahmo joka vaikersi "Shaarooon..."

On kuitenkin yksi asia, jossa sekä kitaravirtuoosi että tumman hevin kiljukaula ovat olleet yhtä toivottomia. Se on autolla ajo. Blackmore teki vielä yli nelikymppisenä varovaisia peruutusharjoituksia huippukalliilla Mersullaan. Ja sai ajokortin vielä huomattavasti myöhemmin. Ozzy taas kaahaili vuosikausia pitkin Englannin maaseutua pubireissuillaan, vaikka reputti ajokokeen toisensa jälkeen.

Siitäkin huolimatta minä viihdyin tällä kertaa paremmin Ozzyn kyydissä.

-Paula R

Hämäränsanomien vappuvakirjoitus

2010-04-29T10:58:00.008+03:00

Hämäränsanomat raportoi vaappuvista riehoista pitkin Mieronteitä ja Tajunnanvirtoja

teksti: Tee et Tee et Tee
kuva: Eet te Eet te Eet

Jaa En Vappuvuori tokaisi kerran keväässä, että ken ei kisko kiivaasti simaa ja paukuttele ilmapalloja, eikä leiki heliumilla, on toistaiseksi kokemusperäisesti puutteellinen yksilö erittäin tärkeästä perinteestä.

Kati Eerika Yo-Hattuainen on taasen sanonut, että ken ei mokaile haalareissa, ei ole mokaillut oikein.

Purejenkkiläinen Van Hasen -rockyhtye on julkisesti ilmaissut katkeruutensa siitä, ettei suomalainen rääkkätikkujen ja serpentiinien yltiöraskas juhlapäivä ole saanut jalansijaa muualla maailmassa. Vapun lähettiläiden isovarpaat ovat jääneet oven väliin jalan sijasta.

R. Hin Mae Ki, tuo kiinalainen vappumielinen, jäi toissa viikolla kiinni punaista kirjaa parodioivasta teekkarivitsistä. Norjalaisten jumalien lähettiläs Thor Sastirdsson on ilmaissut vastalauseensa Mae Kin pidätyksestä yhdessä Pekka Riesen karkkitehtaan risuosaston toimitusjohtajan kanssa.

Jotta vaappumarssit kuluisivat vailla kolhuja ympäri maailman, ovat kosmopoliitit kapteenit St.Up ja Mäen Sinne lupautuneet jakamaan polvisuojia ja pyöräilykypäriä Turussa, jossa juhlitaan vaappumisen lisäksi myös... äsh... mmm... liigan, tuota, mestaruutta. Onnea vain heille.

Juti Turpilasov Venäjältä on lupautunut pitämään palopuheen sammuneiden pyromaanien kulkueessa kulotusalueilla.

Tee et Tee et Tee, Kurikan kirjastosta suosittelee lainaamaan hauskempia ja paremmin vaappuvia juttuja huumorihyllystä.

Olkoon vappunne mukava!
Maistukoon sima ja laulu ja pysyköön ilmapallonne täysinä ja mielenne keveinä.

Hämäränsanomien vaappuvatoimittaja
Tee et Tee et Tee keksii vapaa-aikanaan huonoja vitsejä ja harjoittelee niille nauramista peilin edessä öisin.

Kaikki menee päin...

2010-04-21T11:45:00.009+03:00

Minä en ole kesämies.

Nautin toki suunnattomasti lämmöstä, mutta pitkähihaisella ja toppatakilla sitä hikoaa niin jumalattomasti, että on pakko esitellä kalpeita pohkeitaan shortseissa ja rankan toimistotyön kehittämiä käsivarsia T-paidassa, mistä johtuvaa alati seuraavaa nauruntirskahtelua ei kuuntele kukaan täysjärkinen.

Katselen mielelläni ukonilmaa, mutta se pätkii sähköjä ja tietokone voi kärähtää ja se viimeinen tallennus kadota vaimeasti tuhahtaen kuin herrasmiehen pieru pulttuun.

Tykkään makoilla nurmikolla pilviä vahtien, mutta, kun sille päälle satun, valitsen aina ajankohdan jolloin tuulee vimmatusti. Lisäksi unohdan aina sen pahuksen viltin tai muun alustan ja nurmikko pistelee ikävästi selkänahkaa.

Mikään ei ole mukavampaa kuin ottaa virtaa auringonpaisteesta, mutta se sokaisee ja sitten ei näe enää mitään tupaan tarpoessaan ja sillä samalla ovenavauksella sisällä olevien kärpästen lukumäärä nousee toiseen potenssiin ja niiden tappamiseen menee koko iesuksen ehtoo ennen unelle pääsemistä.

Kesäisen pehmiksen makua ei voita juuri mikään, mutta töppäilen tuutin tietysti asvaltille ja se, kun duetossani kimaltelee pieniä kiviä ja ties mitä likaa, on kesän murheellisimpia näkyjä.

Kunnon kelillä ohrapellolla tallustellessa sitä tuntee olevansa maaseudun sydämessä, mutta tietysti joku perhanan punkki puskee päänsä siihen ainoaan ihonkaistaleeseen saappaan ja shortsin välissä ja onneton pellontarpoja saa reuman tai muun kamalan vaivan.

Sitten kun istuu mukavasti saunan jälkeen kuistilla kylmä limonaadi lasissaan ja vetää oikein rauhoittavan henkäyksen viilenevää ilmaa, ilmaantuvat verenimijät pesistään inisemään korvissa ja pistämään kaikenlaisten bakteerien ja virusten myrkyttämät nokkansa nahan alle.

Ja yöllä on tietysti niin helevetin kuuma, että jäsenet sulautuvat lakanaan kiinni, eikä henkikään tunnu kulkevan.

Minä en ole kesämies, mutta talvenhapattamalle mielelle nuo pienet hetket ennen kuin hiki puskee pintaan, ennen kuin välähdyksen sammuttaa valot ja jyrähdys tärähtelee korvakäytävissä, ennen kuin tuntee nurmikon pistävän piikkimatoksi, ennen kuin on aika vähentää kärpäspopulaatiota, ennen kuin joutuu punkin puremaksi, ennen kuin hyttysten ininää kuulee ja ennen kuin on hiestänyt lakanansa unille mennessään, ovat jotakin aivan toista kuin talvella.

Hetken aikaa kesällä pessimistikin hymyilee.

-ttt

Tukka putkella

2010-04-20T08:48:00.005+03:00

Uskoisin, että jokainen mies jossain elämänsä vaiheessa haluaa olla vapaana kirmaava rekkamies.

Itse muistan kun nöösipoikana kuulin ensimmäistä kertaa Matti Eskon rekkamies kappaleen, voi tottavieköhön kun se oli makeeta. Välittömästi piti äiteen kans lähtiä Halpa-Hallista ostamaan rekkaa että pääsee hiekkalaatikolle ”tiputtelemaan” jo valmiiksi tehtyä valtatietä pitkin.
Tuntuu että sisälläni on aina kytenyt pieni ja vaatimaton rekkamies kipinä. Kun viime syksynä ajoin kuorma-autokorttiin ja sain maistaa makeaa nektaria joka tulee kun pääsee ison koneen ohjaimiin, sisäinen rekkamieheni heräsi taas.

Kaikki rekkaelokuvat olen takuulla nähnyt ja on sitä tullut tietokoneellakin pelattua kaikkia mahdollisia rekkapelejä. Olenko siis sisimmässäni rekkamies vai kirjastosetä?

Vaikka istunkin tukevasti paikallani kirjastossa niin haluan nostaa virtuaalista hattuani kaikille suomalaisille rekkakuskeille ympäri maailman.

” We're gonna roll this truckin' convoy, cross the USA”
M.C. McCall - Convoy

Tässä meille kaikille piileville rekkamiehille ja rekkanaisille mukavaa katsottavaa.

www.usvaaputkeen.com

-TimoN